Thursday, December 17, 2009
Tavallisen torstain kivoja juttuja
Ihan hillittömästi ilahduttaa, että täällä on öisen lumimyräkän jälkeen ihan kunnolla lunta! Yksi Tukholman laskettelurinteistä, Hammarbybacken, sijaitsee vain parin minuutin kävelymatkan päässä ja meille asti kuuluu, miten lumitykit tekevät kaikkensa, että rinteet saataisiin auki mahdollisimman pian. Aika pyyhkiä kesän jäljiltä pölyt pois lumilaudasta!! Jes!
Ostin eilen itselleni joululahjan... Törmäsin mitä täydellisimpään kermanvalkoiseen silkkisatiinipaitaan, enkä voinut vastustaa kiusausta. - 70 % alennus eilisen tapahtuman osallistujille auttoi hiukan päätöksenteossa. Paidan on suunnitellut Liselotte Westerlund.

Hmh. Ehkäpä kaunokainen olisi hiukan enemmän edukseen, jos sen olisi silittänyt ennen kuvausta... Bongaa utelias karvakuonohäirikkö kuvasta!

Toisella olkapäällä on silkkikankaalla päällystettyjen nappien rivistö. Kauluksen voi jättää auki, kuten kuvassa, tai napittaa viktoriaanistyyliseksi tötteröksi.

Käsittämättömän taivaallisen materiaalin lisäksi parasta paidassa on kuitenkin ihanat napitettavat rynkkyhihansuut!
Eilen kolahti postilaatikkoon uusi Elle. Nice!

Yleensä vuoden ykkösnumero on varsin ohut ja sisällöltään köyhä. Pikaselauksella vaikuttaisi kuitenkin siltä, että myös tammikuun Ellessä riittää luettavaa. Ihanan prinsessa Madeleinen haastattelu tietty ja Kate Hudson sanoo suoraan, mitä miesten päässä liikkuu. (No kyllä te tiedätte!!). Tammikuun numeron vakkari, vuosihoroskooppi, lupaa Mintulle, että för en gångs skull kan du få allt på en gång! Sitä odotellessa... ha ha!

Olen saanut joskus lahjuksena tummahkon taivaansinisen jauheluomivärin Make Up Storelta. Väri on mielestäni aivan mahtava, mutta en ole vielä ikinä uskaltautunut sutimaan sitä silmiini. Ellen meikkijutusta voisi saada tarvittavan inspiraation.
Ja sit ehkä kaikkein eniten olen innoissani yhdestä ihan TAJUTTOMAN MAHTAVASTA kilpailusta, jonka todennäköisesti saan tänne blogiin!! Toivon, että homma varmistuu mahdollisimman pian, sillä en mitenkään pysty olemaan enää kauaa suu supussa... Stay tuned!
Mikä sinut saa hyvälle tuulelle tänään?

Labels: Inspiraatio, Shoppailu
Wednesday, September 30, 2009
1940's style Victory Rolls
Pitäisköhän joskus paneutua hiusten kanssa värkkäämiseen enemmän kuin perussöherötötterön verran? Tuskin ehkä kuitenkaan tuntisin oloani kotoisaksi 40-luvun tyylisessä pin up -kampauksessa, mutta tutorial-video on kerrassaan hurmaava:
Labels: Hiukset, Inspiraatio
Sunday, September 06, 2009
Syksyn pelastajat TOP 5
Voi mitä ihania, positiivisia vinkkejä sainkaan syysmasiksen ehkäisyä varten! Aika monet olivat samoilla linjoilla - lämmin sohvannurkka ja inspiroiva puuhastelu tuntuu olevan monelle syksyn parasta antia. Tässä vinkkien TOP 5:
5. Kuppi kuumaa kaakaota/teetä
Kannutolkulla ihanasti lämmittävää teetä. Omat suosikkini juuri tällä hetkellä ovat inkiväärin tuoksuinen Yogi tea ja vaniljalla maustettu Rooibos tee. Ekologista ja bio-orgaanista tee-hippimeininkiä... :D
4. Hyvää lukemista
Pehmoinen viltti, mukava sohvannurkka ja miksei pari kynttilää tuomassa tunnelmaa täydentävät lukunautinnon. Kiiltäväpintaiset fashion magazinet ja mukaansatempaavat romaanit ovat lukulistan ykkösenä!
3. Täydelliset syyssaapikkaat
Ihkauudet bootsit nostavat nautintokerrointa, mutta iloinen jälleennäkeminen kevään ja kesän vaatehuoneen perukoilla majailleiden lempparisaapikkaiden kanssa toimii myös erinomaisesti. Bootsit jalkaan ja baanalle. Kyllä se siitä...
2. Elokuvat nautittuna elokuvateatterissa
Kesällä sitä harvemmin malttaa hautautua elokuvateatterin pimeyteen. Syksyiset illat sen sijaan suorastaan kutsuvat nauttimaan hyvistä elokuvista. Miksei sitä kotonakin voi katsoa uusintoja lempielokuvistaan, mutta oikeasti teatterissa tunnelma on monikertainen.
And the winner is...
1. Poimi syksyn valoisat hetket!
Ehdottomasti paras vinkki syyskaamoksen kestämiseen on ulkoilu! Valoisia hetkiä riittää kaikesta huolimatta ja fiilistä nostaa kummasti, kun jaksaa vaivautua ulos nauttimaan niistä. Työssäkäyvälle se voi tuottaa hiukan hankaluuksia, kun aamulla töihin lähtiessä on jo pimeää eikä iltapäivälläkään enää aurinko juuri paista. Pieni visiitti ulkoilmassa lounasaikaan ja viikonlopun vapaiden hetkien tehokas hyödyntäminen antavat kuitenkin ainakin jonkunverran mahdollisuuksia tarpeelliseen valohoitoon.
Voittovinkin lähetti nimimerkki Seeds. Voittajalle lähtee pieni piristypalkinto, joka sisältää mustan meikkipussukan, Isadoran huulipunan ja Make Up Storen pienen taskupeilin.
Seeds, lähetätkö yhteystietosi osoitteeseen: go4itvol2@gmail.com, niin laitan palkintosi postiin!
Suurkiitokset kaikille vinkkejä lähettäneille ja onnea voittajalle!!
5. Kuppi kuumaa kaakaota/teetä
Kannutolkulla ihanasti lämmittävää teetä. Omat suosikkini juuri tällä hetkellä ovat inkiväärin tuoksuinen Yogi tea ja vaniljalla maustettu Rooibos tee. Ekologista ja bio-orgaanista tee-hippimeininkiä... :D4. Hyvää lukemista
Pehmoinen viltti, mukava sohvannurkka ja miksei pari kynttilää tuomassa tunnelmaa täydentävät lukunautinnon. Kiiltäväpintaiset fashion magazinet ja mukaansatempaavat romaanit ovat lukulistan ykkösenä!3. Täydelliset syyssaapikkaat
Ihkauudet bootsit nostavat nautintokerrointa, mutta iloinen jälleennäkeminen kevään ja kesän vaatehuoneen perukoilla majailleiden lempparisaapikkaiden kanssa toimii myös erinomaisesti. Bootsit jalkaan ja baanalle. Kyllä se siitä...2. Elokuvat nautittuna elokuvateatterissa
Kesällä sitä harvemmin malttaa hautautua elokuvateatterin pimeyteen. Syksyiset illat sen sijaan suorastaan kutsuvat nauttimaan hyvistä elokuvista. Miksei sitä kotonakin voi katsoa uusintoja lempielokuvistaan, mutta oikeasti teatterissa tunnelma on monikertainen.And the winner is...
1. Poimi syksyn valoisat hetket!
Ehdottomasti paras vinkki syyskaamoksen kestämiseen on ulkoilu! Valoisia hetkiä riittää kaikesta huolimatta ja fiilistä nostaa kummasti, kun jaksaa vaivautua ulos nauttimaan niistä. Työssäkäyvälle se voi tuottaa hiukan hankaluuksia, kun aamulla töihin lähtiessä on jo pimeää eikä iltapäivälläkään enää aurinko juuri paista. Pieni visiitti ulkoilmassa lounasaikaan ja viikonlopun vapaiden hetkien tehokas hyödyntäminen antavat kuitenkin ainakin jonkunverran mahdollisuuksia tarpeelliseen valohoitoon.Voittovinkin lähetti nimimerkki Seeds. Voittajalle lähtee pieni piristypalkinto, joka sisältää mustan meikkipussukan, Isadoran huulipunan ja Make Up Storen pienen taskupeilin.
Suurkiitokset kaikille vinkkejä lähettäneille ja onnea voittajalle!!
Labels: Inspiraatio, Top 5
Sunday, August 09, 2009
Summertime...
Päivän soundtrack:
Ihanaa sunnuntaita myös sulle!!
Labels: Inspiraatio
Sunday, June 14, 2009
Festivaalifiiliksiä
Ai että oli hauskat kaksi päivää!! Edes lauantain itsepintainen sade ei onnistunut latistamaan tunnelmaa. Päivastoin, se alkoi tuntua jo ihan vitsiltä. (joo, mulla on vähän huono huumori...)
Muutama asia tuli parin viime päivän aikana opittua:
Eiliseltä odotin ehkä eniten Duffya. Pikkuruinen barbiolemus keikkui korkeilla korkoilla, farkkushortseissa heilutellen uskomatonta Dolly Parton -fledaa.
Useimpien muiden esiintyjien tapaan Duffy kuittaili sateesta ja yleisön tyylikkäästä "pukeutumisesta". I want you in your beatiful plastic outfits to dance with me! Ja kyllä me sitten tanssittiinkin. :)
Fever Rayn makea valoshow sopi täydellisesti tunnelmaan. Vesipisarat kimmelsivät maagisesti lasersäteissä... Jotain etua sateestakin. Ha ha.
Festarin jälkeen omalle soittolistalleni päätyi pari uutuutta:
Lopuksi vielä autenttinen The Magic Numbers & tervetuloa mukaan rapsakkaan sadetunnelmaan: (Karkki - tää on omistettu sulle!!)
Muutama asia tuli parin viime päivän aikana opittua:- Hiusten suoristaminen suoristusraudalla ennen sadefestareita on täysin turhanaikaista puuhaa
- Mikään ei voita vedenkestävää ripsiväriä
- Kumisaappaat ovat ainoat järkevät jalkineet
- Kannattaa varata mukaan käteistä, jos ei halua jonottaa sataa tuntia sille ainokaiselle luukulle, joka hyväksyy pankkikortin
- Sadeviitta on ihan best - sillä suojaa myös käsilaukun ja voi ilahduttaa kompiksia esittämällä batmania...
Eiliseltä odotin ehkä eniten Duffya. Pikkuruinen barbiolemus keikkui korkeilla korkoilla, farkkushortseissa heilutellen uskomatonta Dolly Parton -fledaa.
Useimpien muiden esiintyjien tapaan Duffy kuittaili sateesta ja yleisön tyylikkäästä "pukeutumisesta". I want you in your beatiful plastic outfits to dance with me! Ja kyllä me sitten tanssittiinkin. :)
Fever Rayn makea valoshow sopi täydellisesti tunnelmaan. Vesipisarat kimmelsivät maagisesti lasersäteissä... Jotain etua sateestakin. Ha ha.Festarin jälkeen omalle soittolistalleni päätyi pari uutuutta:
- Seasick Steve hurmasi leppostalla olemuksella ja tarttuvalla svengillä. Luulin itseasiassa, että en edes tykkää tämän tyyppisestä musiikista...
- Dundertåget pelasti Mintun Olle Ljungströmin angstilta. Ruipelot reippaat rokkipojat menee aina himaan!
Lopuksi vielä autenttinen The Magic Numbers & tervetuloa mukaan rapsakkaan sadetunnelmaan: (Karkki - tää on omistettu sulle!!)
Labels: Inspiraatio, Tapahtumat
Saturday, June 13, 2009
The Pretenders
The Pretendersin keikka eilen Where the Action Is -festareilla oli aivan käsittämättömän törkeän hyvä! Etukäteen odotukset oli niin korkealla, että olin hiukan varautunut siihen, ettei kukaan pysty niitä ylittämään. Kuinka väärässä olinkaan! Chrissie Hynde oli aivan mielettömässä vedossa ja bändi kuullosti tajuttoman hyvältä. Pure pleasure!!
Lisäksi Chrissie näytti just niin uskomattoman coolilta kuin vaan on mahdollista. Ei yhtään ihme, että ms Hynde on tyyli-ikoni monelle meistä. Eikä vähiten sen takia, että hän onnistuu olemaan täydellinen esimerkki siitä, miten ei ole pakko lokeroitua tantta-kategoriaan vain siksi, ettei satu enää olemaan parikymppinen.
Chrissie äger!
Chrissien lavalook: polvista risat kuluneet farkut, luumun värinen tiukka toppi, hiekan värinen räätälöity liivi, frakkitakki (makea turkoosi silkkivuori!) ja hiekan väriset polvipituiset saappaat.
"Little rain has never hurt the vikings" - Chrissien kommentti, kun sade vaan yltyi setin keskivaiheilla. :D Hyvä meninki!

Tässä vielä pieni tunnelmapala eiliseltä. Videon loppu on vähän epävakaa, kun käsi alkoi väsyä...
Lisäksi Chrissie näytti just niin uskomattoman coolilta kuin vaan on mahdollista. Ei yhtään ihme, että ms Hynde on tyyli-ikoni monelle meistä. Eikä vähiten sen takia, että hän onnistuu olemaan täydellinen esimerkki siitä, miten ei ole pakko lokeroitua tantta-kategoriaan vain siksi, ettei satu enää olemaan parikymppinen.
Chrissie äger!
Chrissien lavalook: polvista risat kuluneet farkut, luumun värinen tiukka toppi, hiekan värinen räätälöity liivi, frakkitakki (makea turkoosi silkkivuori!) ja hiekan väriset polvipituiset saappaat.
"Little rain has never hurt the vikings" - Chrissien kommentti, kun sade vaan yltyi setin keskivaiheilla. :D Hyvä meninki!

Tässä vielä pieni tunnelmapala eiliseltä. Videon loppu on vähän epävakaa, kun käsi alkoi väsyä...Labels: Inspiraatio, Tapahtumat
Sunday, May 10, 2009
Sunday evening...
Perustin inspiraatiokansioon oman mapin Kate Mossille. Oli ihan pakko.
Muotimaailman "Oscar Gala" Costume Institute Gala keräsi jälleen kaikki tyylikkäät fashion-ammattilaiset punaiselle matolle. Mutta Kate näytti hopeisessa, antiikin kreikkalaiset asut mieleen tuovassa, selän paljastavassa mekossaan, kuka on tämän ajan tyyli-ikoni ja edelläkävijä numero yksi!
Sunnuntai-iltaan sopivaa haikeutta - I'm a fool...
The new CHANEL N°5 film by Jean-Pierre Jeunet with Audrey Tautou and Travis Davenport.
Muotimaailman "Oscar Gala" Costume Institute Gala keräsi jälleen kaikki tyylikkäät fashion-ammattilaiset punaiselle matolle. Mutta Kate näytti hopeisessa, antiikin kreikkalaiset asut mieleen tuovassa, selän paljastavassa mekossaan, kuka on tämän ajan tyyli-ikoni ja edelläkävijä numero yksi!Sunnuntai-iltaan sopivaa haikeutta - I'm a fool...
The new CHANEL N°5 film by Jean-Pierre Jeunet with Audrey Tautou and Travis Davenport.
Labels: Inspiraatio, Julkkikset
Wednesday, April 15, 2009
Gnocchi - pikku perunapulla!
Itse tehdyt gnocchit ovat niin mielettömän hyviä, että sen eteen kannattaa nähdä vähän vaivaa. Gnocchien tekeminen vaatii enemmän kärsivällisyyttä kuin taitoa - varmasti siksi niiden valmistaminen sujuu myös Mintulta. Ha ha!
Resepti on peräisin ex-työpaikan kick-off -reissulta Pohjois-Italiaan. Yhtenä iltana meillä oli ruuanlaittokurssi ja valmistimme noin ziljoonan ruokalajin aterian yhdessä. Kaniinit metsämiehen tapaan tuntuivat jotenkin haasteelliselta toteuttaa kotona, mutta gnoccheja on pyöritelty useammankin kerran.
Gnocchi
pikkuruiset perunapullat :)
1 kg jauhoisia perunoita
4 dl vehnäjauhoja (durum, jos on, mutta kyllä tavallisetkin toimii)
suolaa
Keitä perunat kuorineen. Kuori perunat, kun ne vielä ovat kuumia. (Pidän yleensä patakinnasta siinä kädessä, jolla pitelen perunaa). Muusaa kuoritut ja toivottavasti vielä kuumat perunat joko perunapuristimella tai survimella. Sekoita joukkoon vehnäjauhot, mutta älä vaivaa.
Muodosta massasta sormen paksuisia pötkylöitä ja leikkaa ne noin 2-3 cm pituisiksi pätkiksi. Pyöräytä joka palasta haarukalla niin, että ne saavat gnocchille tyypillisen muodon (ja keräävät enemmän kastiketta...).
Keitä pallurat ennen tarjoilua runsaassa (suolatussa) vedessä. Gnocchit nousevat pintaan, kun ovat kypsiä. Pari minuuttia pitäisi riittää.
Klassinen italialainen tapa syödä gnoccheja on sulatetun voin ja ricotta-juuston kanssa. Meillä useimmiten tehdään simppeli kastike kermaan sulatetusta homejuustosta. Ja päälle reilusti mustaapippuria suoraan myllystä!
NomNomNomNomNom!
NomNomNomNomNom!
Resepti on peräisin ex-työpaikan kick-off -reissulta Pohjois-Italiaan. Yhtenä iltana meillä oli ruuanlaittokurssi ja valmistimme noin ziljoonan ruokalajin aterian yhdessä. Kaniinit metsämiehen tapaan tuntuivat jotenkin haasteelliselta toteuttaa kotona, mutta gnoccheja on pyöritelty useammankin kerran.
Gnocchipikkuruiset perunapullat :)
1 kg jauhoisia perunoita
4 dl vehnäjauhoja (durum, jos on, mutta kyllä tavallisetkin toimii)
suolaa
Keitä perunat kuorineen. Kuori perunat, kun ne vielä ovat kuumia. (Pidän yleensä patakinnasta siinä kädessä, jolla pitelen perunaa). Muusaa kuoritut ja toivottavasti vielä kuumat perunat joko perunapuristimella tai survimella. Sekoita joukkoon vehnäjauhot, mutta älä vaivaa.Muodosta massasta sormen paksuisia pötkylöitä ja leikkaa ne noin 2-3 cm pituisiksi pätkiksi. Pyöräytä joka palasta haarukalla niin, että ne saavat gnocchille tyypillisen muodon (ja keräävät enemmän kastiketta...).
Keitä pallurat ennen tarjoilua runsaassa (suolatussa) vedessä. Gnocchit nousevat pintaan, kun ovat kypsiä. Pari minuuttia pitäisi riittää.
Klassinen italialainen tapa syödä gnoccheja on sulatetun voin ja ricotta-juuston kanssa. Meillä useimmiten tehdään simppeli kastike kermaan sulatetusta homejuustosta. Ja päälle reilusti mustaapippuria suoraan myllystä!
NomNomNomNomNom!
NomNomNomNomNom!
Labels: Inspiraatio, Italia
Tuesday, April 14, 2009
Peetu 16 v!!
Peetu täyttää tänään kokonaiset 16 vuotta!! Paljon paljon rakkaita onnitteluhalauksia!
Tämä on sulle:
Tämä on sulle:
Labels: Inspiraatio
Monday, April 13, 2009
Nosta minut ylös!
Elikkä Tiramisu.
Keittiössä kokkailu ei tosiaankaan kuulu Mintun vahvuuslajeihin, mutta muutama helppo ja herkullinen ohje on tarttunut mukaan matkan varrelta. Tiramisua on meillä ehtinyt monet syödä useampaankin otteeseen. Mutta mikä ettei, sehän on ihan timangi jälkkäri! Tällä ohjeella onnistut varmasti. Ja se sopii myös munanvalkuaisallergikoille - kuten meidän Peetulle!

Tiramisu
2 dl kermaa
5 rkl sokeria
4 munankeltuaista
500 g Mascarpone-juustoa
200 g Savoiardi-keksejä
4 rkl vahvaa espressoa
(4 rkl amarettoa, jos halutaan, itse teen kyllä yleensä ilman)
aitoa kaakaopulveria koristeluun
Vatkaa kerma ja 1 rkl sokeria vaahdoksi. Vatkaa munankeltuaisia ja loppuja sokereita kunnes ne tulevat voidemaiseksi tahmaksi. Sekoita Mascarpone-juusto pieninä osina munaseokseen ja lisää lopuksi kermavaahto.
Laita kerros keksejä matalaan vatiin (vuokaan?) ja tiputtele päälle espressoa (tai espresson ja amaretton sekoitusta). Levitä päälle kerros kermamassaa. Laita päälle toinen kerros keksejä ja kostuta myös ne espressolla. Levitä loput kermamassasta ja ripottele sihdin avulla päällimäiseksi tuhti kerros puhdasta laadukasta kaakaojauhetta.
Tiramisu kestää hyvin säilytystä, joten sen voi hyvin tehdä juhlia edeltävänä iltana. Itseasiassa se maistuu monesti mehevämmältä vasta toisena päivänä. Kaakaopulveri kannattaa kuitenkin sirotella vasta juuri ennen tarjoilua.

Tuesday, March 31, 2009
Riittävästi vetoketjuja?
Muotiblogosfäärissä on ollut havaittavissa keskimääräistä vakavampaa yleistä addiktoitumista asuihin, joita koristaa rouhea metallinen vetoketju. Simppeli pikkumusta, perusminari tai jopa harmaasta college-kankaasta kyhätty viritys saa aimo ropauksen katu-uskottavuutta, kunhan näkösältä löytyy ärtsy vetskari.
Mitä enempi sen parempi -periaatteella kokonaan vetkoketjuista kasattu hame/mekko/toppi -yhdistelmä on unelmien täyttymys.

Mekko, kaikkine variaatioineen, näyttää itseasiassa tosi hyvältä. Eri asia sitten onkin, miltä karkeat metalliketjut tuntuvat ihoa vasten. Ongelma on tietty täysin teoreettinen. Tuskinpa vastaavaa vetskarihässäkkää löytyy lähimmästä henkkamaukasta...

Eipähän tarvitse paljoa istua tai nojailla tässä mekossa - vetoketjujen lukot painavat todennäköisesti sen verran ikävästi. Toisaalta idea on kieltämättä ihan erinomainen ja en yhtään panisi vastaan, mikäli tuollainen tulisi vastaan irl. Valitettavasti Mintun pitkäjännitteisyys ei moisen rakentamiseen riittäisi, vaikkataidot ehkä juuri ja juuri saattaisivatkin riittää.
Lisää aiheesta täältä!
Mitä enempi sen parempi -periaatteella kokonaan vetkoketjuista kasattu hame/mekko/toppi -yhdistelmä on unelmien täyttymys.

Mekko, kaikkine variaatioineen, näyttää itseasiassa tosi hyvältä. Eri asia sitten onkin, miltä karkeat metalliketjut tuntuvat ihoa vasten. Ongelma on tietty täysin teoreettinen. Tuskinpa vastaavaa vetskarihässäkkää löytyy lähimmästä henkkamaukasta...

Eipähän tarvitse paljoa istua tai nojailla tässä mekossa - vetoketjujen lukot painavat todennäköisesti sen verran ikävästi. Toisaalta idea on kieltämättä ihan erinomainen ja en yhtään panisi vastaan, mikäli tuollainen tulisi vastaan irl. Valitettavasti Mintun pitkäjännitteisyys ei moisen rakentamiseen riittäisi, vaikkataidot ehkä juuri ja juuri saattaisivatkin riittää.Lisää aiheesta täältä!
Labels: Inspiraatio, Muoti
Friday, March 27, 2009
Röyhelöitä tyylillä!
Että röyhelöt voivat näyttää myös tältä! Graafiselta, tyylikkäältä - suorastaan särmikkäältä - eikä yhtään söpöilevän tyttömäiseltä. Takin jo pikkuisen loppuunjankutetulta tuntuva näkyvä metalliketju varmasti vaikuttaa asiaan, samoin kuin kauniisti laskeutuva ohut villakangas. Reese Witherspoon on onnistunut kasaamaan niin täydellisen kevätlookin, että Minttua heikottaa. Takin lisäksi rrrrakastan harmaiden sukkisten ja hiekan väristen sandaalien yhdistelmää. Eikä cool asenne ja klassikkoreiskat ole pahoja nekään.Labels: Inspiraatio, Julkkikset
Friday, March 20, 2009
L O V E !!
Oli ihan pakko napsia tämä kuva loistavasta Jak & Jil -blogista... Yhtä ihanaa perjantaita myös just s u l l e !!Labels: Inspiraatio
Monday, March 16, 2009
Mitä päälle telkkariin??
Ruotsin yleisradion SVT:n suomalainen toimitus tekee muotiaiheisen kulttuuriohjelman osana vähän pidempää ohjelmasarjaa. Sain kutsun tulla laukomaan ajatuksiani ruotsalaisten pukeutumisesta ja suomalaisten ja ruotsalaisten eroista liittyen muodin kuluttamiseen ja trendikäyttäytymiseen. Tällaista mielipideautomaattia ei itse haastattelu jännitä niinkään, mutta mitä ihmettä laittaisin päälleni nauhoitukseen!?!
Olen jostain kuullut, että musta ei ole oikein edukseen tv:ssä, joten siinä meni noin 90 % vaatekaappini sisällöstä. Kuulemma myös meikkiä pitäisi olla runsaasti, koska voimakas valaistus "syö" värejä... Vähän tässä alkaa jo ressata, kun huomenna aamupäivällä pitäisi jo olla kuvauskunnossa.
Toivoisin siis vinkkejä, neuvoja ja hyviä ehdotuksia!
Erityisesti, jos jollain on oikeasti kokemusta tai muuten tietoa siitä, mitä kannattaisi ottaa huomioon. Jotenkin sitä tietty haluaisi olla mahdollisimman edustava, kun pääsee oikein valtakunnan televisioon. :)
Törmäsin aika pudottavaan pätkään youtubessa... Jenkkien Next Top Modelin auditioniin jonottavat ziljoonat toiveikkaat mallinalut joutuvat paniikkiin, kun kadulla oleva auto alkaa keittää. Oikeasti ei kai naurun asia, mutta ajatus hysteerisistä mallineitokaisista vaan jotenkin hersyttää!
Olen jostain kuullut, että musta ei ole oikein edukseen tv:ssä, joten siinä meni noin 90 % vaatekaappini sisällöstä. Kuulemma myös meikkiä pitäisi olla runsaasti, koska voimakas valaistus "syö" värejä... Vähän tässä alkaa jo ressata, kun huomenna aamupäivällä pitäisi jo olla kuvauskunnossa.
Toivoisin siis vinkkejä, neuvoja ja hyviä ehdotuksia!Erityisesti, jos jollain on oikeasti kokemusta tai muuten tietoa siitä, mitä kannattaisi ottaa huomioon. Jotenkin sitä tietty haluaisi olla mahdollisimman edustava, kun pääsee oikein valtakunnan televisioon. :)
Törmäsin aika pudottavaan pätkään youtubessa... Jenkkien Next Top Modelin auditioniin jonottavat ziljoonat toiveikkaat mallinalut joutuvat paniikkiin, kun kadulla oleva auto alkaa keittää. Oikeasti ei kai naurun asia, mutta ajatus hysteerisistä mallineitokaisista vaan jotenkin hersyttää!
Labels: Inspiraatio, Pukeutuminen
University of Nowhere??
Kohtuullisen hyvää huumoria osoittaa Laetita Castan "University of Nowhere" teeppari - vai kuinka? Pyörein metalliniitein pimpatut farkku-hotpantsit kelpaisivat kyllä nekin, ehkä aavistuksen pidempinä kuitenkin ja enpä olisi pahoillani, jos tukkani suostuisi asettumaan vastaaville huolettoman sotkuisille kiharoille...Labels: Inspiraatio, Julkkikset
Sunday, March 15, 2009
Päivän Kate
Elegantti, cool ja naisellinen Kate Moss Pariisin muotiviikoilla. Jotkut ne onnistuvat aina...Labels: Inspiraatio, Julkkikset
Thursday, March 12, 2009
Paris on Paras!
Jotenkin tuntuu, että Pariisi on pessyt muut muotiviikot satanolla. Vaikka huikaisevia linjanmuutoksia tai järisyttäviä uutuuksia ei ollakaan juuri nähty, on näytösten yleinen taso ollut kuitenkin valovuosien päässä varsin lättänästä New Yorkista ja ennalta arvattavasta Milanon muotiviikosta - puhumattakaan nyt sitten Lontoosta, joka tällaisena kuivana vuonna tuntui tarjoavan poikkeuksellisen harvakseltaan huokailemisen aiheita.
Ja vaikka sama muotikaravaani vaeltaa metropolista toiseen, vaikuttaa katumuotikuvatkin jotenkin erityisen inspiroivilta. Sen täytyy johtua kaupungista... Vain Pariisi on Pariisi. Juuri nyt silmää viehättävät:

laatikkomaiset lyhyet jakut- kapeaakin kapeammat polvimittaiset hameet
- olkalaukut järeällä ketjuhihnalla
beiget chinot (toimivat yllättävän hyvin edelleen)- hillityt printtipaidat bleiserin kanssa
- aksenttiväriset clutchit (vaikka tämänkin luulin jo menneen talven villitykseksi...)
- self-defence -henkiset rannekorut
löysät linjat housuissa- nilkkaluut paljastava puntin pituus
- klassiset mustat pumpsit
- nonchalantisti käärityt bleiserin hihat
Labels: Inspiraatio, Muoti, Trendit
Tuesday, March 03, 2009
Muistilistalle...
Milanon muotiviikkoyleisö Sartorialistin kuvaamana inspiroi ajattelemaan uusiksi kevään must juttuja.
Ihan ehdottomasti pitää saada jostain kirkasvärisestä ohuesta ja hyvinlaskeutuvasta materiaalista valmistetut liuhuhaaremit! Parhaimmillaan asustettuna fiksujen kenkien ja jakun kanssa.
Menee jo jankutuksen puolelle, mutta keltainen on ihan must, must must! Yhdistettynä mustaan tummaan asfaltinharmaaseen ja ripaukseen valkoista. So fresh!
Vähemmän radikaalia inspiraatiota, mutta kuitenkin vajaamittaisissa prässihousuissa ja vaaleassa jakussa jotain mielettömän tyylikästä. Eikö nilkkurin ja puntin välissä vilkkuva paljas nilkka olekin kaunis!
Ihan ehdottomasti pitää saada jostain kirkasvärisestä ohuesta ja hyvinlaskeutuvasta materiaalista valmistetut liuhuhaaremit! Parhaimmillaan asustettuna fiksujen kenkien ja jakun kanssa.
Menee jo jankutuksen puolelle, mutta keltainen on ihan must, must must! Yhdistettynä mustaan tummaan asfaltinharmaaseen ja ripaukseen valkoista. So fresh!
Vähemmän radikaalia inspiraatiota, mutta kuitenkin vajaamittaisissa prässihousuissa ja vaaleassa jakussa jotain mielettömän tyylikästä. Eikö nilkkurin ja puntin välissä vilkkuva paljas nilkka olekin kaunis!Labels: Inspiraatio, Muoti, Trendit
Saturday, February 21, 2009
Kävelyllä Kalliossa
Tukholma on mielestäni ehdottomasti yksi maailman kauneimmista kaupungeista, mutta kyllä Helsingistäkin löytyy kauniita ja tunnelmallisia kulmia. Tein pienen kävelylenkin kortteerini ympäristössä Kallio-Alppila -akselilla.
Tällaisia kivitalo-puutaloyhdistelmiä ei Tukholmassa juuri näe. Tuli ihan mieleen omat vanhat hoodsit Tampereella Amurin kupeessa.

Liikenne Helsingissä (Suomessa?) on kyllä ihan hengenvaarallista. Ainakin jalankulkijalle. Autoilijat eivät todellakaan anna tietä, tuskin vaivautuvat hidastamaan, vaikka joku onneton yrittää päästä kadun yli... Tunnin lenkillä olin jäädä vähintään kolme kertaa auton alle!
Harrastin myös suurshoppailua kävelyn ohessa:
Uusin Olivia ja iso pullo kalsiumilla terästettyä kivennäisvettä. Lehden olisin ostanut varmasti muutenkin, mutta pitihän se ihan vartavasten hakea, kun kuulin, että ihanainen bloggarikollega Honey Junkie valottaa tyylinsä salaisuuksia koko aukeaman pituisessa jutussa!
Yhtä juttua vaan ihmettelen. Miten ihmeessä Helsingissä voi aina puhaltaa niin raaka ja navakka tuuli?
Päivä soundtrack...
Ei kyllä mun nyt täytyy alkaa valmistautua illan juhlallisuuksia varten!!
Tällaisia kivitalo-puutaloyhdistelmiä ei Tukholmassa juuri näe. Tuli ihan mieleen omat vanhat hoodsit Tampereella Amurin kupeessa.
Liikenne Helsingissä (Suomessa?) on kyllä ihan hengenvaarallista. Ainakin jalankulkijalle. Autoilijat eivät todellakaan anna tietä, tuskin vaivautuvat hidastamaan, vaikka joku onneton yrittää päästä kadun yli... Tunnin lenkillä olin jäädä vähintään kolme kertaa auton alle!Harrastin myös suurshoppailua kävelyn ohessa:
Uusin Olivia ja iso pullo kalsiumilla terästettyä kivennäisvettä. Lehden olisin ostanut varmasti muutenkin, mutta pitihän se ihan vartavasten hakea, kun kuulin, että ihanainen bloggarikollega Honey Junkie valottaa tyylinsä salaisuuksia koko aukeaman pituisessa jutussa!
Yhtä juttua vaan ihmettelen. Miten ihmeessä Helsingissä voi aina puhaltaa niin raaka ja navakka tuuli?Päivä soundtrack...
Ei kyllä mun nyt täytyy alkaa valmistautua illan juhlallisuuksia varten!!
Labels: Inspiraatio, Lehdet
Friday, February 20, 2009
Pukeutumisangsti!!
Tänään iltapäivällä lähtee laiva kohti Helsinkiä ja huomista BLOGIMIITTIÄ. Kaikenlaiset hässäkät ovat pitäneet lahjakkaasti ajatukset ihan muualla, mutta nyt iski angsti - mitä ihmettä sitä voikaan laittaa päällensä tilaisuuteen, jossa on läsnä 40 muotibloggaria!?
Saisinko kiitos yhden parin täydellisiä solkisandaaleja, höyhenhelmaisen hameen, graafisen jakun ja hiukan lämpimämmän tuulen puhaltamaan hiusteni läpi!
Aika hirmu jänskiä tavata kerralla iso joukko bloggareita, jotka näin välillisesti tuntuvat jo ihan tutuilta.... Jeii!!
Nähdäänkö huomenna??
Saisinko kiitos yhden parin täydellisiä solkisandaaleja, höyhenhelmaisen hameen, graafisen jakun ja hiukan lämpimämmän tuulen puhaltamaan hiusteni läpi!Aika hirmu jänskiä tavata kerralla iso joukko bloggareita, jotka näin välillisesti tuntuvat jo ihan tutuilta.... Jeii!!
Nähdäänkö huomenna??
Labels: Inspiraatio, Kuvat