Sunday, May 31, 2009
Ehtii, ehtii!
Vielä muutaman tunnin ajan ehtii tilata hienoja kesämekkoja Go 4 it vol. 2 Shopista alennetulla hinnalla! Mekot löytyvät Uutta !! -kategoriasta.Lisäksi tiedotus monille, jotka ovat aiheesta meilitse kyselleet:
Sain vielä pienen erän lisää mustaa 5Preview Paris -toppia kokoja S, M ja L. Samoin varastossa on muutama kappale ihanaa Pain skirt -vetskarihametta nyt myös koossa M!
Labels: Shop
Hyvää hellepäivää!
Suurkiitos kaikille ihanille blogini lukijoille runsaasta kannustuksesta ja tsemppaavista onnentoivotuksista! Ilman teitä maratonini tuskin olisi sujunut yhtä iloisissa merkeissä!!
Eilinen maratoni sujui yksinkertaisesti yli odotusten! Juoksu kulki tosi pehmeästi ja pikkuriikkistä 32 km kohdalla iskenyttä väsähdystä lukuunottamatta tuntui, että jaloissa riittää mainiosti potkua ihan viime metreille asti. Maalissa olo oli pirteä ja euforinen. Loppuaika, 4.56, ei riitä ihan maailmanennätystasolle, mutta paransin kuitenkin omaa edellistä aikaani kahden vuoden takaa noin 40 minuuttia - ja se on paljon se!!
Tänään ohjelmassa on lähinnä softailua helteessä. Mukavat kiristämättömät vaatteet ja varpaat vapaaksi jättävät lipsut hemmottelevat eilisestä koitoksesta hellänä olevia jäseniä.

Päivän soundtrack: :)

- toppi, TopShop
- hame, Monki
- lipsut, Havaianas
Päivän soundtrack: :)
Labels: Mintun vetimet
Saturday, May 30, 2009
Päivän asu...
Tämän päivän asu ei paljon selittelyjä kaipaa... Ohjelmassa on kello 14.00 täkäläistä aikaa starttaava Tukholman maraton. Olen ollut tosi tyytyväinen uusiin Stay in Place -merkkisiin juoksuliiveihini. Casallin eko-linjan toppi toimii myös hyvin ja diggailen täysillä sen hiukan epäjuoksunörtti-tyylistä leikkausta. Himosportti-insinöörejä löytyy kyllä lähtökarsinoista aivan riittävästi muutenkin!

Täksi päiväksi on luvattu tolkutonta hellettä ja auringonpaistetta. Päähän siis lippis (Puma) ja juoksulasit (Bolle). Kyllä näköjään Mintustakin kuoriutuu kunnon juoksunörtti... :DD
Ihan parhaat tossut - Asics Gel Kayano - ja eilen ostetut uudet sukat Reebokilta.
Todelliseen tehotestiin joutuu Lumenen vedenkestävä ripsari.
Elämäni ensimmäinen vedenkestävä ripsari saa tuomion maratonin jälkeen. Jos tuote kestää sen, se kestää ihan mitä tahansa!
Eilen tuli houruspäissään tehtyä yksi hankintakin...
Maksoin osallistumismaksun Tukholman maratonille 2010!!
Nyt pitää alkaa hiipiä kohti stadionia ja lähtöviivaa. Pitäkää peukkuja, että selviän maaliin asti!!

- toppi, Casall
- liivit, Stay in Place
- juoksuhousut, Adidas
- tossut, Asics

Täksi päiväksi on luvattu tolkutonta hellettä ja auringonpaistetta. Päähän siis lippis (Puma) ja juoksulasit (Bolle). Kyllä näköjään Mintustakin kuoriutuu kunnon juoksunörtti... :DD
Ihan parhaat tossut - Asics Gel Kayano - ja eilen ostetut uudet sukat Reebokilta.Todelliseen tehotestiin joutuu Lumenen vedenkestävä ripsari.
Elämäni ensimmäinen vedenkestävä ripsari saa tuomion maratonin jälkeen. Jos tuote kestää sen, se kestää ihan mitä tahansa!Eilen tuli houruspäissään tehtyä yksi hankintakin...
Maksoin osallistumismaksun Tukholman maratonille 2010!!Nyt pitää alkaa hiipiä kohti stadionia ja lähtöviivaa. Pitäkää peukkuja, että selviän maaliin asti!!
Labels: Juoksukamat, Maraton treeni, Mintun vetimet
Friday, May 29, 2009
Kesämekkoja!!
Pikku vinkki:Go 4 it vol. 2 -blogiputiikissa on nyt tarjolla kesän koleimmat mekot!
Mintun tämän päiväisen ihanuuden lisäksi muutama täydellinen kesähankinta. Tsekkaa kaikki mekot Uutta !! -kategoriasta.
Tarjoushinnat ovat tällä kertaa voimassa vain pari päivää - eli sunnuntaihin 31.5. asti voi mekkoja tilata alennetulla hinnalla!
Passa på nu!!
Labels: Shop
Lempparimekko!
Hirvee kiiireeee!!!
Lounas hyvän ystävän kanssa odottaa (sushia I hope!) ja sitten on Karkin koulun utspring ja illalla pitäisi vielä ehtiä hakemaan numerolappu huomiselle maratonille...
Tsekatkaa mun uusi lempparimekkoni:

Eihän tuolla auringonpaisteessa oikeasti mitään jakkua tarvita, mutta otin nyt mukaan kummonkin...

- mekko, MTWTFSS
- vyö, James
- sandaalit, Knulp
- jakku, Matthew Williamson for H&M
- laukku, Botkier
Labels: Mintun vetimet
Thursday, May 28, 2009
Onmii - korut järjestykseen!
Koruvalikoimani ei tätä nykyä ole kummoinenkaan. Käyttökorujen laatikossa lojuu muutamia ketjuja, kaksi eripituista helminauhaa, pari muuta kaulakorua ja kevyt setti rannekoruja + noin kolme paria korviksia. Vaatimattomasta määrästä huolimatta koristukset onnistuvat sotkuuntumaan toisiinsa todella lahjakkaasti ja kiireessä jonkun tietyn ketjun nappaaminen on sula mahdottomuus, sillä mukana seuraa koko klimppi muuta sälää. Olen jo pitkän aikaa miettinyt, miten korut saisi pysymään edes jonkunlaisessa järjestyksessä.
Pari rempseää norjalaisrouvaa ovat kehittäneet varsin mielenkiintoisen ratkaisun pukukorujen säilytykseen. Onmii -niminen säilytysjärjestelmä käsittää reikäisen läpinäkyvän levyn sekä reikiin omien tarpeitten mukaan sijoiteltavia maidonvaaleita ripustuskukkasia.
Muovinen säilytyshommeli sulautuu melko hyvin taustaan ja päästää korut oikeuksiinsa. Valitettavasti ensimmäinen assosiaationi pohjalevystä oli raastinrauta ja sittemmin tuo mielikuva ei ole jättänyt...
Ripustuskukkaset on valmistettu mukavan joustavasta kumimaisesta materiaalista ja suunniteltu siten, että myös sormusten ja korvakorujen säilytys Onmii-levyllä onnistuu.
Idea sinänsä on mielestäni ihan mainio. Vaikka ripustuskukkasten valmistaminen kotikonstein ei taida olla mahdollista, voisi perusideaa soveltaa kunnon tee-se-itse -henkeen. Jonkun tukevan levyn voisi päällystää kivalla kankaalla ja sitten ruuvata siihen erilaisia koukkuja ja renkuloita korujen ripustamista varten... Hmmh... Taidanpa alkaa tuotekehitellä ideaa! ;D
Esittelytehtävissä olevat kauniit korut on valmistanut kultaseppä Karin Junzell. Yllättävä ja kaunis on rispatusta ja palmikoidusta thai-silkistä valmistetut nauhat. Tuotakin ideaa voisi soveltaa omissa jutuissa. Vaikuttaa siltä, että DIY-kategoriaan on pitkästä aikaa tulossa täydennystä!
Pari rempseää norjalaisrouvaa ovat kehittäneet varsin mielenkiintoisen ratkaisun pukukorujen säilytykseen. Onmii -niminen säilytysjärjestelmä käsittää reikäisen läpinäkyvän levyn sekä reikiin omien tarpeitten mukaan sijoiteltavia maidonvaaleita ripustuskukkasia.
Muovinen säilytyshommeli sulautuu melko hyvin taustaan ja päästää korut oikeuksiinsa. Valitettavasti ensimmäinen assosiaationi pohjalevystä oli raastinrauta ja sittemmin tuo mielikuva ei ole jättänyt...
Ripustuskukkaset on valmistettu mukavan joustavasta kumimaisesta materiaalista ja suunniteltu siten, että myös sormusten ja korvakorujen säilytys Onmii-levyllä onnistuu.
Idea sinänsä on mielestäni ihan mainio. Vaikka ripustuskukkasten valmistaminen kotikonstein ei taida olla mahdollista, voisi perusideaa soveltaa kunnon tee-se-itse -henkeen. Jonkun tukevan levyn voisi päällystää kivalla kankaalla ja sitten ruuvata siihen erilaisia koukkuja ja renkuloita korujen ripustamista varten... Hmmh... Taidanpa alkaa tuotekehitellä ideaa! ;D
Esittelytehtävissä olevat kauniit korut on valmistanut kultaseppä Karin Junzell. Yllättävä ja kaunis on rispatusta ja palmikoidusta thai-silkistä valmistetut nauhat. Tuotakin ideaa voisi soveltaa omissa jutuissa. Vaikuttaa siltä, että DIY-kategoriaan on pitkästä aikaa tulossa täydennystä!Labels: Korut
Karkin lakkiaismekko on valmis!!
Pikkuisen taas suunnitelmat muuttuivat matkan varrella, mutta nyt Karkin lakkiaismekko on vihdoin valmis. Lopputulos on mielestäni oikein onnistunut - pikkusen Miu Miu -henkinen mekko sopii Karkille erinomaisesti. Ja onneksi neito on itsekin oikein tyytyväinen!

Kapea silkkinauha vaihtui mustaksi ripsinauhaksi vyötäröllä, helmasta tehtiin alkuperäistä suunnitelmaa leveämpi ja kukkaset jäivät pois. Niinkuin vähän aavistelinkin, Karkki ei paljon kukkasista perusta. Fornarinan keveät sandaalit sopivat asuun täydellisesti ja huomenna, kun on Karkin koulun utspring, nähdään, miten ylioppilaslakki matsaa kokonaisuuteen!

Labels: Karkin vetimet, Ompeluseura
Wednesday, May 27, 2009
Shoppailutrendejä
Olin tänään kuuntelemassa mielenkiintoista luentoa tulevaisuuden shoppailutrendeistä. Luennolla puhui Torbjörn Nordqvist vähittäiskaupan brändin hallintaan erikoistuneesta BAS Brad Identity -yrityksestä. Edes taloudellisen taantuman aikana kulutus ei lopu, mutta selkeitä muutoksia kuluttajien käyttäytymisessä on kuulemma havaittavissa. Ostosten toivotaan antavan statusta kuten ennenkin, mutta hiukan eri tavalla. Vahvimmat trendit Torbjörn Nordqvistin mukaan ovat eettinen status, kestävä suunnittelu, uudenlainen kierrätys, minimalistinen luksus, karheus ja tarinat tuotteen takana.
Eettinen status
Laadukasta designia ja korkea muotoilun taso yhdistyvät kierrätysmateriaaleista valmistettuihin tuotteisiin tai luksus-ekologiaan. Tärkeää näyttää omalle viiteryhmälle, että on valmis satsaamaan paljonkin rahaa hankkiakseen eettisesti hyväksyttäviä tuotteita.
Kestävä suunnittelu
Ajatonta suunnittelua, muotia, joka elää yli useamman sesongin. Perusajatuksena, että hankitaan vähemmän, mutta laadukkaampaa ja vältellään runsasta kuluttamista. Edellisten sesonkien vaatteiden käyttäminen uudella tavalla muuttuu arvoksi sinänsä.
Uudenlainen kierrätys
2nd hand tuotteista valmistetaan uusia uniikkeja tuotteita tai tehdään kuten esimerkiksi Acne, joka muokkaa vanhoja mallistojaan uudelleen uniikeiksi yksittäiskappaleiksi.
Minimalistinen luksus
Isot valmistajan logot ovat pannassa samoin pröystäilevät, helposti tunnistettavat yksityiskohdat. Minimalistisuus ja laatu ovat tärkeämpiä.
Karheus
Karkeita ja yllättäviä materiaalivalintoja, joiden avulla saadaan kuitenkin aikaan vaikutelma ylellisyydestä. Viimeistelemättömiä pintoja ja esim. sisustuksessa betonia, alumiinia ja paljasta tiiliseinää.
Tarinat tuotteen takana
Tärkeää, että työn jälki näkyy ja käsityöläisyyttä arvostetaan. Kunnon tarina antaa tuotteelle enemmän hohdetta kuin esim. se, että joku julkkis omistaa saman tavaran.
Eettinen status
Laadukasta designia ja korkea muotoilun taso yhdistyvät kierrätysmateriaaleista valmistettuihin tuotteisiin tai luksus-ekologiaan. Tärkeää näyttää omalle viiteryhmälle, että on valmis satsaamaan paljonkin rahaa hankkiakseen eettisesti hyväksyttäviä tuotteita.Kestävä suunnittelu
Ajatonta suunnittelua, muotia, joka elää yli useamman sesongin. Perusajatuksena, että hankitaan vähemmän, mutta laadukkaampaa ja vältellään runsasta kuluttamista. Edellisten sesonkien vaatteiden käyttäminen uudella tavalla muuttuu arvoksi sinänsä.Uudenlainen kierrätys
2nd hand tuotteista valmistetaan uusia uniikkeja tuotteita tai tehdään kuten esimerkiksi Acne, joka muokkaa vanhoja mallistojaan uudelleen uniikeiksi yksittäiskappaleiksi.Minimalistinen luksus
Isot valmistajan logot ovat pannassa samoin pröystäilevät, helposti tunnistettavat yksityiskohdat. Minimalistisuus ja laatu ovat tärkeämpiä.Karheus
Karkeita ja yllättäviä materiaalivalintoja, joiden avulla saadaan kuitenkin aikaan vaikutelma ylellisyydestä. Viimeistelemättömiä pintoja ja esim. sisustuksessa betonia, alumiinia ja paljasta tiiliseinää.Tarinat tuotteen takana
Tärkeää, että työn jälki näkyy ja käsityöläisyyttä arvostetaan. Kunnon tarina antaa tuotteelle enemmän hohdetta kuin esim. se, että joku julkkis omistaa saman tavaran.Labels: Muotibisnes, Shoppailu, Trendit
Hattu juttu
Aloitin tämän ihanan aurinkoisen keskiviikon Dagmarin ja päivittäistavarajätti ICA:n tarjoamalla ekologisella aamiaisella. Pressitilaisuuden tarkoituksena oli esitellä Dagmarin ja ICA:n yhdessä WWF:n kanssa ensi syksyksi suunnittelema kampanja. Lyhyesti tiivistettynä: Dagmar on suunnitellut ICA:lle kassin, jonka tuotosta osa menee WWF:lle.
Aamun asuun liittyi pieni ongelma. Olen varannut kampaajan täksi iltapäiväksi, joten hiusten peseminen aamulla ei tullut kysymykseen. Pressitilaisuudessa sitä kuitenkin mielellään olisi edes kutakuinkin freesi. Peetu lupasi söderkids-popparihattuaan lainaksi ja muu asu on suunniteltu sen mukaan. Printtiteepaidan ja vetskarihameen oli tarkoitus himmentää epäedustuskelpoisten hiusten peitoksi vedetyn huopahatun seriöösiä ilmettä.

Aivan mielettömän ihanaa, että aurinko paistaa ja on lämmintä ja kesäistä! Perinnepuukkarit ovat näköjään kasvaneet jalkoihini kiinni - muita kenkiä en paljoa ole viimeaikoina käyttänyt. Kyseenalainen saavutus tyypiltä, joka jaksaa tilittää huippukorkeitten korkojen ylivertaisuutta! No, sen verran puolustukseksi, että yritän vähän säästellä sekä jalkoja että etenkin nilkkoja lauantain maratonia varten.

I luv my sunglasses!!

Filippa K:n pikkulaukku on ihan törkykätsy silloin, kun ei halua kantaa niska jumissa puolta omaisuuttaan mukana. Tilaihme nielee sisäänsä välttämättömimmän: puhelimen, avaimet, huulikiillon, T-bana-kortin ja luottokorttikotelon. Sekä tietty pötkön Lakrisalia, pienen peilin, nenäliinoja ja kameran!

Kynsilakkana sormen kynsissä edelleen cool Rock Star Skinny Essieltä ja varpaan kynsissä saman sävymaailman, mutta muutamaa astetta tummempi Midnight in Moscow OPIn valikoimista.

(Tukka on joo tosiaan ihan kauhee... Ajattelin muuten leikata vino-otsiksen vaihteeksi. Saahan sen sitten vedettyä suoraksi, jos ei viihdy.)
No entäs se hattu!?

En ole ikinä ollut hattu-ihmisiä. En vaikka miten olisi muotia. Jotain olkihattuja tms. kesävirityksiä olen omistanut elämäni aikana, mutta muuten pipa on ainoa päähine, jonka vedän järkeni suojaksi, jos sää niin vaatii. Ja lenkillä pitää olla lippis. Lumilautaillessa ja maastopyöräillessä päässä on tietty asiaan kuuluva kypärä, mutta niitä ei kai lasketa päähineeksi?

Voin kertoa, että hattu jäi kotiin. Maailma ehkä selvisi siitä, että olin ihmisten ilmoilla pesun tarpeessa olevan tukan kanssa...
Päivän soundtrack:

- printtipaita, MTWTFSS
- vetoketjuhame, MTWTFSS
- sandaalit, Knulp
- laukku, Filippa K
- sanikat, Karl Lagerfeld

(Tukka on joo tosiaan ihan kauhee... Ajattelin muuten leikata vino-otsiksen vaihteeksi. Saahan sen sitten vedettyä suoraksi, jos ei viihdy.)
No entäs se hattu!?

En ole ikinä ollut hattu-ihmisiä. En vaikka miten olisi muotia. Jotain olkihattuja tms. kesävirityksiä olen omistanut elämäni aikana, mutta muuten pipa on ainoa päähine, jonka vedän järkeni suojaksi, jos sää niin vaatii. Ja lenkillä pitää olla lippis. Lumilautaillessa ja maastopyöräillessä päässä on tietty asiaan kuuluva kypärä, mutta niitä ei kai lasketa päähineeksi?

Voin kertoa, että hattu jäi kotiin. Maailma ehkä selvisi siitä, että olin ihmisten ilmoilla pesun tarpeessa olevan tukan kanssa...
Päivän soundtrack:
Labels: Mintun vetimet
Tuesday, May 26, 2009
Och du undrar...
Mainiota Minnan-päivää kaikille Minnoille ja miksei samalla ihan kaikille muillekin! (Tällaisena päivänä sitä on niin helppo olla höveli... ;D)Loistavan upea kesäpäivä auringonpaisteineen olisi melkein riittänyt nimpparilahjaksi, mutta Söderin kierroksella poikkesin Pet Soundsissa ja ostin lipun Where the Action is -festareille! Jeee!! Vähänkö hianoo!
Tukholman yliopiston alueella järjestettävä festari on passeli vähän mukavuudenhaluisemmallekin musadiggarille. T-banalla pääsee kätsysti perille ja yöksi kotiin omaan punkkaan nukkumaan. Onhan sitä aikoinaan tullut telttailtua kuravellissä, nukuttua koulumajoituksessa lattialla pelkän viltin päällä ja mitä kaikkea vielä. Just nyt tuntuu kuitenkin loistavalta kombinaatiolta nauttia hilpeästä festaritunnelmasta ja sivistyksen tarjoamista mukavuuksista, ilman että kummastakaan tarvitsee oleellisesti tinkiä.Labels: Tapahtumat, Viihde
Monday, May 25, 2009
Italian Style - Jonia 17 v.
Pääsiäisreissulla Italiassa ehdin havaita selvästi, että sikäläinen tyyli poikkeaa linjoiltaan ja yksityiskohdiltaan suomalaisesta ja ruotsalaisesta, vaikka pukeutumispalapelin perusosat ovatkin sitä samaa eli farkkuja, jakkuja, t-paitoja jne. Erojen osoittaminen sormella on silti hankalaa, koska kyseessä on enemmänkin asenne pukeutumiseen kuin totaalisesti erilainen tyylimaailma. Stereotypiat eri kultturien välisistä tyylieroista perustuvat johonkin, vaikka kultalameeseen pukeutuneita yliseksikkäitä italialaisdonnia ei kyllä kohdalleni osunut ainoatakaan.
Päätin tutkailla asiaa hiukan tarkemmin ja haastatella paria paikallista muodista kiinnostunutta nuorta neitoa ja antaa heidän kertoa mielipiteensä. Ensimmäisenä vuorossa 17 vuotiaan Jonian ajatuksia.
Jonia on puoliksi suomalainen ja puoliksi italialainen. Monet reissut vanhaan kotikaupunkiin Tampereelle ovat vakuuttaneet, että Reggion nuoret arvostavat pukeutumisessa enemmän yksityiskohtia ja koristeellisuutta, kun taas Suomessa pukeudutaan pelkistetymmin. Rokkityyliä ei tytöillä Italiassa juuri näy - ainakaan kokonaisena outfitina - vaikka joitakin rouheampia yksityiskohtia, kuten rannekoruja, bootsit tai nahkatakki saattaakin olla käytössä.
Omaa tyyliänsä Jonia kuvailee tyttömäiseksi farkkutyyliksi. Farkut ja t-paita yhdistelmä pehmentyy helmenvalkoisten ballerinojen ja suloisesti leikatun jakun avulla juuri sopivasti. Hiukset ovat aina huolellisesti laitetut ja muutenkin kokonaisuus laukkua, kenkiä ja koruja myöten mietitty.
Italialaisille ovat Jonian mukaan kalliit merkkivaatteet ja asusteet tärkeämpiä kuin suomalaisille. Tosin Gina Tricot ja H&M, joita kumpaakaan ei löydy Reggiosta, ovat ihan suosikkeja juuri siksi, että "kaikilla" ei ole mahdollisuutta käydä niissä shoppailemassa.
Italialainen high end farkkumerkki Liu Jo on Jonian suuri suosikki - ja kuulemma juuri se vaatemerkki, jota monet hänen ystävänsäkin himoavat.
Merkkiasusteita näkyi Reggiossa jo ihan pienilläkin tytöillä ja pojilla. Jonia kertoo, että monet toivovat esimerkiksi kalliin vyön tai aurinkolasit synttärilahjaksi ja sitten koko kaveriporukka yhdessä kerää rahaa ja ostaa toivotun lahjan. Toisaalta ihan mainio tapa saada juuri sellainen lahja, minkä haluaa, mutta toisaalta kyllä tuntuu, että hurjat ovat paineet saada statussymboleita, kun tuollainen käytäntö on muuttunut ihan normiksi.
Onko sinulla kokemuksia eri kulttuurien välisistä pukeutumiseroista?
Ovatko tyylistereotypiat ihan huuhaata vai voiko eri maissa mielestäsi olla yhtenäisesti tunnistettavia piirteitä pukeutumisessa, jotka eroavat esim. täkäläisestä tyylistä?
Päätin tutkailla asiaa hiukan tarkemmin ja haastatella paria paikallista muodista kiinnostunutta nuorta neitoa ja antaa heidän kertoa mielipiteensä. Ensimmäisenä vuorossa 17 vuotiaan Jonian ajatuksia.
farkut, Gina Tricot- ballerinat, Armani
- jakku, H&M
- t-paita, pikkuputiikista Reggiosta
- satiinikauluspaita, samasta pikkuputiikista
Jonia on puoliksi suomalainen ja puoliksi italialainen. Monet reissut vanhaan kotikaupunkiin Tampereelle ovat vakuuttaneet, että Reggion nuoret arvostavat pukeutumisessa enemmän yksityiskohtia ja koristeellisuutta, kun taas Suomessa pukeudutaan pelkistetymmin. Rokkityyliä ei tytöillä Italiassa juuri näy - ainakaan kokonaisena outfitina - vaikka joitakin rouheampia yksityiskohtia, kuten rannekoruja, bootsit tai nahkatakki saattaakin olla käytössä.
Omaa tyyliänsä Jonia kuvailee tyttömäiseksi farkkutyyliksi. Farkut ja t-paita yhdistelmä pehmentyy helmenvalkoisten ballerinojen ja suloisesti leikatun jakun avulla juuri sopivasti. Hiukset ovat aina huolellisesti laitetut ja muutenkin kokonaisuus laukkua, kenkiä ja koruja myöten mietitty.
Italialaisille ovat Jonian mukaan kalliit merkkivaatteet ja asusteet tärkeämpiä kuin suomalaisille. Tosin Gina Tricot ja H&M, joita kumpaakaan ei löydy Reggiosta, ovat ihan suosikkeja juuri siksi, että "kaikilla" ei ole mahdollisuutta käydä niissä shoppailemassa.
Italialainen high end farkkumerkki Liu Jo on Jonian suuri suosikki - ja kuulemma juuri se vaatemerkki, jota monet hänen ystävänsäkin himoavat.
Merkkiasusteita näkyi Reggiossa jo ihan pienilläkin tytöillä ja pojilla. Jonia kertoo, että monet toivovat esimerkiksi kalliin vyön tai aurinkolasit synttärilahjaksi ja sitten koko kaveriporukka yhdessä kerää rahaa ja ostaa toivotun lahjan. Toisaalta ihan mainio tapa saada juuri sellainen lahja, minkä haluaa, mutta toisaalta kyllä tuntuu, että hurjat ovat paineet saada statussymboleita, kun tuollainen käytäntö on muuttunut ihan normiksi.Onko sinulla kokemuksia eri kulttuurien välisistä pukeutumiseroista?
Ovatko tyylistereotypiat ihan huuhaata vai voiko eri maissa mielestäsi olla yhtenäisesti tunnistettavia piirteitä pukeutumisessa, jotka eroavat esim. täkäläisestä tyylistä?
Labels: Italia, Pukeutuminen
Sunday, May 24, 2009
Ompelimossa tapahtuu!
Ihana auringonpaiste ja kesäinen lämpö houkuttelee lötköttelemään bikineissä parvekkeelle. Ompelimon puolella on kuitenkin sen verran ruuhkaa, että auringonotto jää kakkoseksi. No muutaman pikku tauon ehtii aina pitää. Täytyy vain katsoa, ettei Stieg Larssonin Millenium -trilogia vie täysin mennessään. Olen juuri aloittanut kolmososan - kaksi ensimmäistä tuli ahmittua aivan putkeen...
Työn alla on Karkin lakkiaismekko. Täkäläisten perinteiden mukaisesti lakkiaismekko on valkoinen. Perusinspiraatio löytyi jälleen Burdasta, mutta tarkoitus olisi tehdä jonkin verran muutoksia kaavaan. Ihan hääpuvulla ei sentään ole tarkoitus koulun päättymistä juhlistaa!
Karkki haluaa korsettimaisen yläosan, mutta olkaimet pitää olla, ettei tarvitse olla huolissaan puvun päällä pysymisestä. Tarkoitus olisi myös katkaista yläosa empire-tyyliin jo rinnan alta ja laittaa helmaosa levenemään maltillisesti kohti helmaa.
Kaava löytyi viime huhtikuun Burdasta, jossa mielestäni oli muuten kyllä harvinaisen vähän käyttökelpoisia kaavoja. Eniten sellaisia peri-saksalaisen näköisiä krimskramssu-malleja, jotka eivät näytä kovin hyvältä edes kuvissa - saatika sitten itse toteutettuna. Ostin eilen toukokuun numeron ja se vaikutti huomattavasti lupaavammalta. Useampikin malli näytti helposti muokattavalta ja toteuttamiskelpoiselta.
Päädyttiin Karkin kanssa valitsemaan ihan puhtaan valkoisen sijaan iholle lempeämpi kermaan taittava luonnonvalkoinen. Yläosassa käytän pinnalta hiukan rosoista raakasilkkiä ja helmaosassa hyvin laskeutuvaa viskoositwilliä.
Mintun idea on, että ylä- ja alaosan saumakohtaan laitetaan musta satiininauha (rimmaisi niin kivasti ylioppilaslakkiin!) ja mahdollisesti vielä vitivalkoisia kukkasia. Karkin minimalistisen maun tuntien kukkaset saavat varmaan kyytiä, mutta nauha ehkä pääsee mukaan.
Työn alla on Karkin lakkiaismekko. Täkäläisten perinteiden mukaisesti lakkiaismekko on valkoinen. Perusinspiraatio löytyi jälleen Burdasta, mutta tarkoitus olisi tehdä jonkin verran muutoksia kaavaan. Ihan hääpuvulla ei sentään ole tarkoitus koulun päättymistä juhlistaa!
Karkki haluaa korsettimaisen yläosan, mutta olkaimet pitää olla, ettei tarvitse olla huolissaan puvun päällä pysymisestä. Tarkoitus olisi myös katkaista yläosa empire-tyyliin jo rinnan alta ja laittaa helmaosa levenemään maltillisesti kohti helmaa.
Kaava löytyi viime huhtikuun Burdasta, jossa mielestäni oli muuten kyllä harvinaisen vähän käyttökelpoisia kaavoja. Eniten sellaisia peri-saksalaisen näköisiä krimskramssu-malleja, jotka eivät näytä kovin hyvältä edes kuvissa - saatika sitten itse toteutettuna. Ostin eilen toukokuun numeron ja se vaikutti huomattavasti lupaavammalta. Useampikin malli näytti helposti muokattavalta ja toteuttamiskelpoiselta.Päädyttiin Karkin kanssa valitsemaan ihan puhtaan valkoisen sijaan iholle lempeämpi kermaan taittava luonnonvalkoinen. Yläosassa käytän pinnalta hiukan rosoista raakasilkkiä ja helmaosassa hyvin laskeutuvaa viskoositwilliä.
Mintun idea on, että ylä- ja alaosan saumakohtaan laitetaan musta satiininauha (rimmaisi niin kivasti ylioppilaslakkiin!) ja mahdollisesti vielä vitivalkoisia kukkasia. Karkin minimalistisen maun tuntien kukkaset saavat varmaan kyytiä, mutta nauha ehkä pääsee mukaan.Labels: Karkin vetimet, Ompeluseura
Saturday, May 23, 2009
Syvän turkoosia silkkiä...
Peetun balklänning on valmis!!
Ompelimon pystyttämiseen, mikä käsittää koneiden kaivamisen esiin muuttolaatikoista, varastona toimivan vaatehuonen nurkassa sijaitsevan silityslaudan & -raudan onkimisen käyttöetäisyydelle sekä ompelutarvikkeiden jäljittämisen kaaoksen keskeltä, meni takuulla enemmän aikaa kuin itse ompeluun. Siitä huolimatta, että onneton saumuri päättikin sanoa irti työsopimuksensa juuri nyt. Liekö reppana saanut köniinsä muuttotouhuissa.
Ensimmäisessä sovituksessa saattoi jo melkein huokaista helpotuksesta. Toteutus vastaa riittävästi mielikuvia ja Peetu näyttää erittäin tyytyväiseltä ainakin tässä vaiheessa.
Muutamia muutoksia pitää tietty tehdä. Vyötärölle pieni sisäänotto ja vyötäröviivaakin sai nostaa melkein kolme senttiä.
Taakse Peetu toivoi syvempää pääntietä.
Ja tässä lopputulos:

Mekon kaunis syvä turkoosi kieltäytyy totaalisesti ikuistumasta kuviin...
Todennäköisesti Peetu laittaa Mintun kiiltonahkaiset kiilasandaalit (Vagabond) jalkaansa juhliin, koska kivoja juhlakenkiä ei ole kuulemma etsinnöistä huolimatta löytynyt. Laukuksi valikoitunee hopeinen paljettilaukku, joka näkyy Karkilla tässä postauksessa.

Taakse Peetu toivoi syvempää pääntietä.Ja tässä lopputulos:

Mekon kaunis syvä turkoosi kieltäytyy totaalisesti ikuistumasta kuviin...
Todennäköisesti Peetu laittaa Mintun kiiltonahkaiset kiilasandaalit (Vagabond) jalkaansa juhliin, koska kivoja juhlakenkiä ei ole kuulemma etsinnöistä huolimatta löytynyt. Laukuksi valikoitunee hopeinen paljettilaukku, joka näkyy Karkilla tässä postauksessa.
Labels: Ompeluseura, Peetun vetimet