Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Och du undrar...

Tuesday, May 26, 2009

Och du undrar...

Mainiota Minnan-päivää kaikille Minnoille ja miksei samalla ihan kaikille muillekin! (Tällaisena päivänä sitä on niin helppo olla höveli... ;D)

Loistavan upea kesäpäivä auringonpaisteineen olisi melkein riittänyt nimpparilahjaksi, mutta Söderin kierroksella poikkesin Pet Soundsissa ja ostin lipun Where the Action is -festareille! Jeee!! Vähänkö hianoo!
Festareitten esiintyjälista vaikuttaa vähintäänkin lupaavalta. Ihan eniten eniten odotan Pretendersiä, joka oli joskus muinoin ykköslemppari, vaikka viime aikoina sitä ei olekaan paljoa tullut kuunneltua ja Duffya, jonka "löysin" vähän jälkijunassa vasta viime syksynä, mutta koukkuunnuin hetpaikalla.
Tukholman yliopiston alueella järjestettävä festari on passeli vähän mukavuudenhaluisemmallekin musadiggarille. T-banalla pääsee kätsysti perille ja yöksi kotiin omaan punkkaan nukkumaan. Onhan sitä aikoinaan tullut telttailtua kuravellissä, nukuttua koulumajoituksessa lattialla pelkän viltin päällä ja mitä kaikkea vielä. Just nyt tuntuu kuitenkin loistavalta kombinaatiolta nauttia hilpeästä festaritunnelmasta ja sivistyksen tarjoamista mukavuuksista, ilman että kummastakaan tarvitsee oleellisesti tinkiä.

Labels: ,


Comments:
Kiitos vaan, ja nimipäiviä takaisin! ;o)
 
Hyvää nimpparia! Noista ainakin Jenny Wilson ja Loney Dear ovat myös kuuntelemisen arvoisia :)
 
Nimpparionnittelut täältäkin! :) Onpa muuten ihan kunnioitettava lineup tolla festarilla, ainakin Hello Saferide, Jenny Wilson, Tiger Lou ja Nick Cave olis kivoja nähdä ja kuulla, eikä se Neil Youngikaan kyllä tsekkaamatta jäis. Onko sulla, kanssaulkosuomalaisellani, sama ongelma että vaikka suomi muuten sujuukin, niin lauseet ja sanajärjestykset tuppaavat muotoutumaan varsin omalaatuisiksi?
 
Hauskaa nimpparia, ja tänään on myös Miinan päivä!
 
Hyvää nimpparia :)

Voi vitsi mä oon kade, sä pääset kattomaan ja kuulemaan mun huonojen hiuspäivien tukkakaksosta eli Nick Cavea. Mä pulittaisin siitä hyvästä aika monta mutteria ;D
 
Minea: Kiitos kiitos!

Laura: Kiitti! Täytyypä tsekata nekin - ja Fever Ray on täällä ollut aikas kiitelty kans.

Evita: Thanks! Varsinkin, jos pitää kirjoittaa (puhua) nopeasti ja paineen alla, alkaa sanat pomppia ja lauseenjärjestykset sotkuuntuvat. Tämä blogi on yksi yritykseni hidastaa kehitystä. :D

Miina: No niipä tietysti - hauskaa Miinan päivää näin jälkikäteen!!

Shandi: Kiitti!

Aika mainio esiintyjälista tosiaan! Eikös tänne pääse laivalla eika edullisesti? :)
 
Hello Saferide on mun suosikkini ruotsalaisista bändeistä :)
 
Hihi, jotenkin mä olen oletanut, että Minttu on sun ihan oikee nimi.
Noh, joka tapauksessa, Minttu löytyy nykyään ihan kalenteristakin... Pinjan kanssa syyskuulta.
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?