Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Årets julklapp

Tuesday, December 16, 2008

Årets julklapp

Elikkäs virallinen Vuoden Joululahja täällä Ruotsissa on - tadaa - elämys! Ja mikäs siinä, elämyshän on aivan oiva lahjaidea kenelle tahansa. Äidille kasvohoito, iskälle hieronta, siskolle leffakäynti hyvässä seurassa. Elämys on parhaimmillaan lahjan saajalle rakkaampi kuin mikään tavara, luksusta, jota ei itse itsellensä raaski hankkia. Ja mikä parasta lahjan antaja voi säätää antamansa elämyksen hinnan budjetilleen sopivaksi.

En nyt tiedä kelpuutetaanko pakastimen sulatusta varsinaisesti elämyslahja-kategoriaan, mutta erilaisten lahjan antajan suorittamien palvelujen kääriminen joulupakettiin ilahduttaa takuuvarmasti saajaansa.
Puhumattakaan siitä, miten vihreää ja siten ekotrendikästä ympäristöä rasittamattomien elämysten antaminen on! Ei turhaa tavaravuorta, kiusallisia ilmeitä, kun lahjapaita on väärän mallinen tai ahdistusta popcornikoneen olemattomasta elinkaaresta.

Årets julklapp kirvoitti meillä pienen keskustelun. Karkki kyseli isältään joululahjatoiveita, joka perinteistä poiketen ei vastannutkaan "kilttejä lapsia" vaan kertoi haluavansa autoon takaikkunan pyyhkijän. Asennettuna paikoilleen. Johon Karkki tuumasi antavansa iskälle elämyksen - yhteisen retken huoltsikalle. Nokkela tyttö!
Tajusin muuten vasta tänä vuonna, että virallinen vuoden joululahja julkistetaan jo ennen joulua. Jotenkin olen aina luullut, että kyseessä on jälkikäteen tehty arvio suosituimmasta lahjasta. Miten ihmeessä voidaan etukäteen tietää, mitä ihmiset paketteihinsa halauvat kääriä? Oikeasti on kuitenkin siis niin, että kaupan alan tutkimusjärjestö HUI vastaa listauksesta ja suosikilahja julkaistaan vuosittain hyvissä ajoin ennen joulua. Valintaperusteina on mm. lahjan tulee edustaa aikauden henkeä ja sillä tulee olla suuri myyntipotentiaali.

Aika itsestäänselviltä tuntuvat erilaisten teknisten härveleitten valinta vuoden joululahjaksi. Vuonna 2004 årets julklapp oli taulu-tv, vuonna 2000 DVD-laite ja 1998 tietokonepeli - mikä tuskin hämmästyttää ketään. Sen sijaan se tosiasia, että vuonna 2003 meidän viisihenkisen joulunviettoporukan paketeista löytyi yhteensä kuusi pipaa - juuri sen vuoden listaykköstä - tuntuu vähintäänkin pelottavalta. En muista, että meillä koskaan muulloin olisi annettu yhtä sinnikkäästi myssyjä lahjaksi.
Ehkä tuollaiset listaukset vaikuttavat alitajuisesti, vaikka niiden olemassaolosta ei olisi niin tietoinenkaan. Tosin kaksi kyseisen joulun pipoista tuli silloin Norjassa asustelevalta anopilta. Vuonna 2002 årets julklapp oli keittokirja ja sinäkin vuonna noudatimme tietämättämme tilastoja hankkimalla yhteensä 4 kpl keittokirjoja toinen toisillemme. Tosin juuri tuona vuonna kaikenkarvaiset ruuanlaitto-ohjelmat muuttuivat seksikkäiksi ja valloittivat täkäläiset myöhäisiltapäivän lähetyspaikat telkkarissa.

Årets julklapp tai ei - elämys on ihan loistava joululahja! Nyt vain pitäisi keksiä mikä se olisi...

Millaisen elämyksen sinä haluaisit saada joululahjaksi?
Millaisen elämyksen voisit kuvitella antavasi lahjaksi?

Labels: , ,


Comments:
Musta olis ihana saada lahjaksi joku palvelu, vaikka siivous tai ikkunanpesu. Olen saanut lahjaksi vaikka mitä elämyksiä, hierontaa, teatterilipun, illallisia, kasvohoitoja jne.

Itse voisin antaa elämyslahjaksi vaikka hauskan illan seurassani tai siivouspalvelua... (muiden kotonahan on kivaa siivota vaikka omassa kodissa ei!)
 
Lafflippuja ja veikkauksen arpapaketteja täällä ainakin jaellaan runsaasti ja voisinpa kuvitella itsekin sellaisia jollekulle antavani. Leffaliput kelpaisivat toki itsellenikin, samoin esim. lahjakortit kylpylää, ravintolaan, hemmottelulomalle tms.
 
Eiköhän ne itsellä kallistu elokuvien ja ravintoloiden puolelle. Jotain tuon suuntaista... Huolisin kyllä ilomielin jotain lahjakortteja hemmotteluihin. Saa nähdä, saanko tänä jouluna lahjakorttia kosmetologille, kuten äiti joskus puhui tässä...
 
toivoin jo synttärilahjaksi (menestyksettä) kosmetologilahjakorttia. tänä jouluna suunnittelemme anopille teatterilippuja, seuralainen vapaasti valittavissa. ehkä voisi kallistua muidenkin jo hankkimatta olevien lahjojen suhteen elämyslinjalle. on niin vaikeaa keksiä mitään annettavaa ihmiselle jolla on jo kaikkea.
 
Tänä vuonna sisarukset ja heidän paremmat puoliskot saavat meiltä kylpylälahjakortit ja vanhemmat saavat teatteriliput. Ei turhaa tavaraa ja nyt laman aikaan on järkevää panostaa palveluihin ja kotimaisiin sellaisiin :)
 
Minulla on ollut vuosia tapana viedä pikkuveli aina synttärilahjaksi leffaan ja syömään. Lahja on ollut loistava koska veli harvoin yksin (tai edes kaverin kanssa kaksistaan) pääsee lähtemään elokuviin kun ne sijaitsevat niin kaukana.

Myös kaikki omakätiset hierontalahjakortit äidille on kovaa huutoa.

Kaikki benjihyppylahjakortit, ja kuumailmapallokyyti -lahjakortit on myös aika jees, ja vähän erikoisempaa. Mut ei ehkä niin jouluista.
 
Via: Oi mulle kelpaisi myös siivous tai kauneushoito tai illallinen tai oikeastaan mikä tahansa palveluelämys!

Olen tässä miettinyt kovasti millaisia elämyslahjoja voisin itse antaa... Kaikki lahjansaajat taitavat kuitenkin lukea blogia, joten paljastuksia vasta jälkikäteen!

Seeds: Hih! Arpapaketit oli mun äidin ja isän vakkarilahjoja joka joulu! Ihan hauska ohjelmanumerokin, kun kaikki jännitti (tai no, jännitti ja jännitti...) omia ja toisten raaputuksia!

Norppa: Leffaliput on kyllä aina ihan mahtava lahja! Ihan oikeasti leffaan lähteminen on ihana elämys kokonaisuudessaan, kun useimmiten elokuvat tulee valitettavasti vahdattua omalta tv:ltä...

Hanska: No nimenomaan sellaisille ihmisille, joilla on jo kaikkea tavaraa niin paljon kuin tarvitsevat, elämys on juuri kaikkein paras lahja!

Terhi: Ihana idea!! Ja olet niin oikeassa - palvelujen ostaminen antaa paljon enemmän työtilaisuuksia kotimaassa kuin jonkun halpatuotetun kamppeen hankkiminen!

Veera: Mun lahjalistallani on ylimpänä lahjakortti hierontaan, jonka suorittaa lahjan antaja itse! Aikaisemmin haaveilin myös benji-hypystä, mutta tarvitsee varmaan odottaa jotain ikäkriisiä, että saan taas hengen päälle... ;DD
 
Mulla ei ole yhtään vapaa aikaa, joten toivoisin että kerrankin saunan päälle voisin juoda muutaman oluen, ja seuraavana aamuna sais vain olla ja viettää koko päivän pyjamapäivää. Lisäksi haluaisin juoda vain ja ainoastaa Tertin Kartanon omaa olutta KARU ARKI, koska se on oluiden aatelia (ja kuvaa mun elämää aika tasan tarkkaan). Aamuksi varaisin itselleni (koska juomattomana saan takuuvarmasti baakiksen) saman pikkupanimon Kartanon Humalainen-olutta noin niinkuin loiventamaan oloa. Tää olis mulle ELÄMYS! Vapaata ilman paineita seuraavan pävän ohjelmasta ja suorittamisesta.

Tää oli vastaus ekaan kysymykseen.

UllaUrsula
 
Haluaisin ANTAA lahjaksi lapsilleni heille tärkeän elämyksen. Tällä hetkellä 10-vuotiaiden elämys olisi heidän omasta mielestään joko a) viettää joulu mummon kanssa maalla b) tavata Mikki Hiiri ja olla samassa kuvassa Mikin kanssa (lue matka Disney worldiin).

Tekisin mitä vaan mikä saisi lapseni onnelliseksi.

Toisaalta me ollaan aika onnellisia, varsinkin kun meillä on koiranpentu.

Kaikkein tärkeintä taitaisi olla ennen mitään elämyksiä enemmän yhteistä aikaa ja yhdessäoloa.

Ulla Ursula
 
UllaUrsula: Ensinnäkin kiitos ihan mahtavasta joulukortista!! Vauhdikas meno toi todella hymyn huulille!

Oma rauha ja vapautus arjen rutiineista on kyllä elämys, jota osaan arvostaa minäkin! Ja vaikka meillä ei varsinaisesti anneta yhdessäoloa lahjaksi, odotan jo innolla joulunpyhien Monopol-turnauksia... Tosin muunlaista yhdessäoloa voisi kyllä kääriä lahjapakettiinkin. Suuri haaveeni on, että voisin viedä kummankin tytön yksi kerrallaan jollekin lyhyelle matkalle. Ehkä vielä jonain päivänä. :)
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?