Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Peetun bal-mekko

Thursday, May 21, 2009

Peetun bal-mekko

Kaiken edelleen jatkuvan muuttokaaoksen keskellä tajusin, että Peetun koulun bal-juhlallisuuksiin ja Karkin lakkiaisiin on enää naurettavan vähän aikaa. Kumpikin neito tarvitsisi puvun eikä äiskälläkään olisi mitään uutta asua vastaan. Siispä ei muuta kuin kaivelemaan ompelukonetta esiin ja raivaamaan tilaa ompelimoa varten.

Periaatteessa "bal" tarkoittaa kai tanssiaisia ja joissakin kouluissa ysin tytöt pukeutuvat pitkiin mekkoihin, vähän Suomen vanhojenpäivän tyyliin. Peetun koulussa tapahtuman juhlavuutta on tuunattu alaspäin ja opettajilta on tullut suorastaan toivomus, että tytöt eivät pukeutuisi täyspitkiin iltapukuihin. Syynä moiseen on luonnollisesti periruotsalainen tasa-arvon ja tasapuolisen elämyksen tavoite. Kenellekään ei saa tulla paha mieli siitä, että jollakulla on hienompi puku kuin itsellä...

Peetun mekon pohjana on nyt jo puolitoistavuotta vanhasta Burdasta löytynyt kaava.

Mekossa on istuva yläosa ja henkselimäiset olkaimet.
Peetun toivomuksesta pääntiestä muokattiin hiukan vähemmän kulmikas ja enemmän venepääntien tyylinen.
Alkuperäinen malli on kokopitkä, mutta kapean helman sijaan me päädyttiin katkaisemaan mekko vyötäröltä. Helmaosuudesta tulee tulppaaninmallinen. Joku saattaa tunnistaakin Burdan ilmaiskaavan, jota on käytetty Mintun ompelimossa aikaisemminkin.

Mekkokangas löytyi omasta (näköjään pohjattomasta...) varastosta.
Syvän tumma turkoosi thai-silkki on saatu tuliaisina Thaimaasta aika tarkalleen ziljoona vuotta sitten. Ihanaa, että tuonkin kauniin kankaan saa vihdoinkin käyttöön!

Huomenna olisi tarkoitus hankkia sopivan väristä lankaa, vuorikangasta ja vetoketju. Projektin etenemisestä voi lukea täältä viimeistään lauantaina!

Labels:


Comments:
Onko ystäväsi nimi oikeasti Karkki vai mistä tuollainen nimi tulee?:)
 
Miksei mun äiti osa tehdä tuollaisia.:( Minttu, voitko adoptoida mut?<3
 
Ada: Karkki on mun tyttäreni ja oikea nimi on Karoliina. Peetun oikea nimi on Elina. :)

MouMou: No hei, enkös mä jo melkein ole sut adoptoinu?? :D
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?