Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

GOTCHA!!

Saturday, November 14, 2009

GOTCHA!!

Kännykän herätys soi tänäaamuna rikollisen aikaisin... Siirrettyäni kolme kertaa aikaa eteenpäin ampaisin vihdoin ylös sängystä, pesin hampaani ja läksin metsästämään ostolistalle päätyneitä Jimmy Choo for H&M -herkkuja.

Valitsin kohteeksi H&M:n Hamngatanilla sijaitsevan pääputiikin, koska ainakin aikaisempina vuosina siellä on ollut eniten varastoa. Jotenkin ajattelin, että kun olen paikalla pikkuisen kahdeksan jälkeen, olen aika ajoissa. No, jono kiemurteli jo pitkällä eikä auttanut muu kuin katsella hampaita kiristellen, miten etupäähän iskeytyi kompiksia pidempään jonottaneiden seuraksi... Shoppailuun oikeuttavien rannekkeiden (!!! How weird is that!?!) jako oli kuitenkin jo alkanut ja onnistuin olemaan viimeinen niistä kahdestakymmenestä jotka saivat rannekkeen viimeiseen ryhmään.

Ranneke nro: 1 ranteessa päätin koittaa onneani vielä toisen H&M:n jonossa. Sergelin torin pieneen putiikkiin oli jonoa sinnekin, mutta aikani vesisateessa hytistyäni ranteeseeni sidottiin tokavikaan ryhmään oikeuttava pinkki ranneke.

Photobucket

Photobucket

Aika kiva ele, että H&M tarjosi kuumaa kaffetta jonottajille! Hyvä mieli tulee joskus niin pienistä jutuista...

Rannekesysteemin ja tiukkojen ostorajoitusten (vain yksi tuote/ostaja/koko) ansiosta varsinaista kyynärpäätappelua ei tänä vuonna nähty ollenkaan. Väkeä oli kyllä ihan kiitettävästi ja monilla näkyi sellaisia kenkälaatikkopinoja, että matkaan oli selvästi lähtenyt kaikki mahdolliset mallit. Naisten kengät ja asusteet myytiin tarkkaan vartioidulla suljetulla alueella, jonne pääsi 20 henkeä kerrallaan kymmeneksi minuutiksi ostoksia tekemään.

Photobucket

Photobucket

Henkilökuntaa oli paikalla kiitettävästi, mikä takasi sen, että jopa palvelua oli hyvin tarjolla. Siinä vaiheessa, kun pääsin shoppailemaan tuntui myös kaikkia tuotteita olevan erittäin hyvin jäljellä. Kassalle asti olisin kiikuttanut mieluusti vaikka mitä, mutta päivän budjetti pakotti karsimaan hankinnat kaikkein ihanimpiin kenkiin ja tajuttoman viileeseen rannekoruun.

Photobucket

Kampetta jäi varmasti yllin kyllin myös niiden hamstrattavaksi, jotka eivät jaksaneet nousta aamulla rannekkeita jonottamaan...

Mintun ostokset...

Photobucket

Meet teh shoez:

Photobucket

Vieläkin kauniimmat jalassa! Tänäiltana olen menossa teatteriin ja tekisi ihan hillittömästi mieli laittaa nuo jalkaan. Tosin jo aamulla (yöllä) alkanut sade ei osoita minkäänlaisia laantumisen merkkejä, joten voipi olla, että on pakko keksiä jokin järkevämpi vaihtoehto... Vinkki: jos nyt joku vielä harkitsee ostavansa kyseisen malliston kenkiä, niin suosittelen hankkimaan yhtä kokoa normaalia pienemmät. Kenkien mitoitus on todella reilu.

And meet teh rannekoru:

Photobucket

Ihana!

Mites muut - saitteko hankittua sen mitä halusitte, vai jätittekö hulinat väliin tällä kertaa?

Labels: ,


Comments:
Jepp, köpte på nätet laptop-väskan som hör till herrkollektionen, samt en av de mindre svarta axelbandsväskorna (de tog slut genast på nätet). Hoppas det är fina irl nu då också!
 
Aivan mahtavaa! Kun itse on täysin pihalla "mitä on pakko saada" niin on hauska nähdä sekin ihme, että Henkalle&Maukalle jonotetaan ostosrannekkeita! :)
 
Sain nettikaupasta kaiken mitä halusinkin. Kauppa oli ensin jumissa puolisen tuntia, mutta ahkera "päivitä" napin klikkailu palkittiin ja pääsin ostoksille luultavasti ensimmäisten joukossa, koska kaikkea ja kaikkia kokoja oli ihan hyvin jäljellä.

Mulle on tulossa tuo sama rannekoru, musta niittirannekoru, paljettivyö (vai niittejäkö ne on?), leveä kaulakoru, sininen ohut villahuivi (koska väri oli kaunis ja oikeasti tarvitsen uuden huivin) sekä ne mustat "ei-nahka-legginsit" (koska oikeasti vaatekaapissa oli tilaus mustille hieman paksummille leggareille).

Kengissä oli muutama ihanuus, mutta jätin ne väliin, koska en tiedä osaisinko oikeasti kävellä noin korkeilla/kapeilla koroilla :) Laukuissa tykkäsin enemmän miestenmalliston laukuista, mutta jätin nekin väliin koska tarvetta laukulle ei ollut. Vaatteista miellytti oikeastaan vain se pitkä musta mekko jossa oli avoimet hihat, mutta sen materiaali oli jotain ihme tekokuitumössöä, niin sekin jäi tilaamatta.
 
Voi itku! Mä ehdin jo innostua tilaamistani sandaleista, mut nyt ton kokohomman luettuani oon varma et ne on liian isot. Nyyh.. Ehkä vyö vähän lohduttaa. Netistä tuli ostokset tehtyä, päivitysnappi oli käytössä täälläkin.
 
Olin mattimyöhäsenä liikkeellä ja luovutin jo puolentunnin klikkailun jälkeen kun sivut olivat niin ruuhkassa.
Ehkäpä haluamani jutut mallistosta sattuvat eteeni vielä jossain vaiheessa tai jos ei, niin sitten minun ei vaan ollut tarkoitus saada niitä.
Näin olen itselleni asian lohduttanut :D
 
No hitto... Ostin netistä seepraballeriinat ja luultavasti sitten liian isossa koossa. Voi itku!
 
Itse jäin nippanappa ilman ranneketta, mutta nahkarotsi irtosi ilman sitä. Vaikka netti olikin alussa tukossa, onnistui tilaaminen yllättäen myöhemmin enkä jäänytkään vaille laukkua ja rannekoruja kuten olin ehtinyt kuvitella. Kengät päätin jättää suosiolla ja nyt kiittelen päätöstäni, sillä olisin tilannut normaalikokoani = isot.
 
Tilannekatsaus Suomesta:
Jimmy Choota oli Suomessa vain kahdessa paikassa, Helsingissä Kämpissä ja Tampereella. Hgin kaikki rannekkeet jaettiin loppuun jo klo 6.30!! Eli sulla on ollut tuuria, että sait jopa kaksi eri paikoista. Ostoksia oli tosiaan rauhallista tehdä, jos oli ranneke, mutta sen jälkeen Helsingissä oli täysi kaaos päällä. Ihme, jos kukaan ei loukannut itseään. Itse nukuin sikeästi rannekkeiden jakoaikaan, mutta jotain ostin kuitenkin. Huomenna päätän, vienkö jotain takaisin.
 
hei hei,
itselläni oli ilo päästä jo edellisiltana ostoksille -ja silti haaveilemani nahkalegginsit jäivät hankkimatta. Kaikkein eniten toivoin kuitenkin saavani matkaan nuo samat harmaat nilkkurit ja villahuivin, ja ne sitten ostinkin :)

Kengän koosta sanoisin, että pituussuunnassa ehkä vastaavatkin kokoaan, mutta olivat mielestäni melko leveitä? Tämä tosin vain hyvin pikaisella testauksella :)

Ostin ystävälleni tuon samaisen rannekorun, se on todella kaunis ja näyttävä!
 
Ostin miesten harmaan neuleen itselleni ja olen aivan hurmaantunut. Sen sijaan tuon samaisen rannekorun palautusta mietiskelen tässä vielä (että keksinkö sille lopultakaan käyttöä).
 
Katselin myös eilen noita miesten neuleita netissä että pitäisikö tilata itselle. Niistä oli vielä pieniä kokoja jäljellä. Ne eivät olleet pahan hintaisia kasmir-neuleiksi, JOS ovat hyvälaatuisia. Mallien puolesta sopisivat naisellekin, jos vaan eivät ole liian isoja hartioista. Minkä koon otit (ja mitä kokoa yleensä käytät)?
 
minkä kokoiset noi kenkäsi ovat ja mitä kokoa käytät normisti? nettikaupassa enää koko 37, normaalisti käytän 38/39 onkohan pienet :/
 
Mä en edes harkinnut että menisin tsekkaamaan mallistoa ollenkaan paikan päälle, katsoin vähän kuvia siitä nettikaupasta aiemmin mutta ei innostanut :P
 
B-M: Kollade inte herrkollektionen, men lädern på väskorna vad väldigt fin - så jag tror du blir nöjd!

Norppa, Noora: Mun mielestä oli nasta olla mukana jo ihan pelkästään siksi, että on tosiaan varsinaisen koomista, että yhtään mihinkään pitää jonottaa saadakseen shoppailuun oikeuttavan rannekkeen!!

HW: Huivit himottivat myös paikanpäällä. Materiaali tuntui tosi hyvältä, mutta jätin sitten fiksuuksissani ostamatta... :)

Kamikaze: Kaikki eivät näköjään ole samaa mieltä kanssani kenkien kokomitoituksesta: http://www.miashopping.com/blog/2009/11/13/storlekarna-for-jimmy-choo-for-hm/
- eli toivotaan, että ovat kuitenkin sopivat!!

Anonymous: Kyllähän noita tosiaan varmasti tulee palautukseen ja muutenkin tuntuu, että tällä kertaa tavaraa riitti huomattavasti pidempään.

Nina V: En tosiaan kokeillut mitään muita kuin noita hankkimiani sandaaleja, joten toivotaan, että ballerinat ovat kuitenkin sopivat!

Saga: Oi, se nahkatakki on kyllä kanssa niiiin ihana!

Violette: Ai niin oli hurja meininki! En jäänyt katselemaan millainen kaaos täällä oli rannekeajan jälkeen, mutta kiitettävästi oli kyllä väkeä paikalla!

Lilou: Tosiaan noista kengän kokomitoituksesta ollaan ilmeisesti montaa mieltä. Itse en muista käyttäneeni 37 kokoa sitten teinivuosien, mutta ko. kengistä 38 suorastaan pyöri jalassa...

Perfecta: Aikaisemmin olen aina hankkinut jotain itselleni miesten mallistostakin. Nyt melkein harmittaa, että jäi neuleet tsekkaamatta!

Anonymous: Itse en katsonut noita neuleita ollenkaan - eli en valitettavasti osaa auttaa tässä.

Anonymous: Toivottavasti vastaukseni ei tule liian myöhään... Käytän normaalisti kokoa 38 ja hankkimani kengät on 37. Olen kyllä kooltani aika tarkkaan 38 - eli en muista ikinä hankkineeni kokoa 39.

Sara: No silloin on parasta jäädä kotiin, jos ei mallisto kiinnosta. Ei se jonottaminen ja tungos nyt niiin hauskaa ole! :DD
 
Ei jumankekka oikeesti..! Musta on sairasta että lauma lampait..eikun naisia menee näin hysteerisen sekaisin H&M:n LUMPUISTA. Se on ihan sitä samaa "laatua" kuin aina ennenkin, vaikka sitä kuinka Jimmy Choon nimellä myytäisiin. Minä ainakin pistän roposeni ihan suosiolla oikeasti laadukkaisiin kenkiin ja asusteisiin. Että ei käynyt pienessä mielessäkään mennä tuonne ryysikseen mukaan. Rahansa voi laittaa kunnon kenkiin ilman tuollaista verenpaineen kohotustakin.
 
samaa mieltä ed kanssa, lumput on lumppuja vaikka mikä nimi niihin lätkittäis. järki käteen muorit!
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?