Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Bilejalkojen pelastus - SATC ballerinat?

Thursday, November 19, 2009

Bilejalkojen pelastus - SATC ballerinat?

Noin puoli muotiblogosfääriä tuntuu olevan matkalla NRJ Fashion Awardseihin tänä iltana. Torstai-illaksi Tukholmasta Helsinkiin piipahtaminen tuntui huokuttelevalta ajatukselta, mutta oli valitettavasti teknisesti täysin mahdoton toteuttaa. Ensin ajattelin, että tuleehan noita, kaikenmaailman pippaloita, mutta nyt kun istun kotona ja luen kaikkia asupohdinta- ja tälläytymispostauksia hiplailen kieltämättä pikkuisen haikeana kutsukorttiani. Onneksi Rules by Mary on järkännyt illaksi kevätmalliston lanseerauksen kunniaksi kekkerit Café Operaan, että on edes jotain.

Tämän päivän pressitoimistokierroksella törmäsin uutuuteen, joka voisi olla paikallaan muutamallekin tämän illan juhlijalle... Nimittäin yltiösievät kokoontaitettavat pehmoiset Sex and the City -ballerinat, jotka voi sujauttaa jalkaan, kun päkiät huutavat niin paljon armoa, että juhlien puheensorina jää kakkoseksi. Tai ainakin sitten taksissa matkalla kotiin.

Image and video hosting by TinyPic

Jokainen SATC-neito on saanut omanlaisensa kengät. Vasemmalla Carrien kimaltavat vaaleanpunaiset, tummanvioletit satiiniset kuuluvat Mirandalle, Samanthan kuparille siftaavat liskopainetut ballerinat jättikokoisella "timangilla" ovat ehkä eniten makuuni ja reunimmaisena tyttömäiset hopeiset kuuluvat Charlottelle.

Image and video hosting by TinyPic

Carrien kengät vielä yksityiskuvassa. (Mun on siis niiiiin pakko saada parempi kamera!! Eihän näistä saa mitään käsitystä...)

Image and video hosting by TinyPic

Pohja on tukevan tuntuista muovia. Tosin takuuvarmasti loskakelillä liukas - eikä tyyliin sopivasta drinkkikuvioinnistakaan taida paljon pystyssäpysymisapua herua kotimatkalla.

Image and video hosting by TinyPic

Ballerinat taittuvat tosi näpsäkästi ja menevät uskomattoman pieneen tilaan. Ihan mini-clutchiin näitä tuskin saa ängettyä, mutta mitään matkalaukkua ei tosiaankaan tarvita.

Image and video hosting by TinyPic

Ballerinojen mukana tulee sievä pieni pussukka, johon kengät voi sujauttaa siististi korkkareilla kepsuttelun ajaksi!

Mitä mieltä olet, onko taitettavat vaihtokengät taas yksi hullu humputus vai bilejalkojen pelastus?

Ainiin... myyntiin näitä on tulossa ainakin täällä Tukholmassa Åhlénsille ja hintaa on noin 60 euroa.

(Vaihdoin kuvat takaisin tinypicsiin, kun meistä ei oikein photobucketin kanssa tullut kavereita... Toivottavasti toimii!)

Labels: ,


Comments:
Oi. Haluun tollaset muuten vaan :D Käyttäsin niitä kokoajan.
 
Itselläni on yleensä tennarit tms. jotka laitan kotimatkalla jalkaan... mutta tuollaiset salonkikelpoiset voisi laittaa jo kesken illan. :)
 
Eikö näitä vois saada myös go4itvol2-putiikkiin?
 
Nää on juuri ne mitä oon kaivannut! Ei jaksa aina jättää narikkaan erillistä muovipussia, missä lojuu jotkut nuhjuset lenkkarit..

Kuten edellinen kommentoijakin kyseli, eikö näitä voisi mitenkään saada go4itvol2-putiikkiin? Tässä olisi yksi erittäin potentiaalinen ostaja! Mutta toisaalta blogiristeily Ruotsiin on tulossa piakoin.. :P
 
Rikkihappo: Ovat tosiaan varsinaisen herkulliset. Kaikki! :)

LizaJane: Tennarit tai tavalliset ballerinat löytyy omastanikin juhlavarustuksesta. Joskus on pakko laittaa matalat kengät jalkaan kesken illan. Ei sentään tennareita! :D

Prefecta: Voin kyllä yrittää, mutta nuo ovat taitaneet valita aika isoja jälleenmyyjiä...

Sinet: No blogiristeilyltä sitten viimeistään! :)
 
Tuohan on ihan mahtava idea!
Itse kannan melkein aina varakenkiä mukana, ja vaikka jätänkin isomman kassin aina narikkaan niin olisi tosi kiva jos kengät mahtuisivat noin pieneen tilaan, eihän sitä narikkaa aina edes ole...
 
Noiden balleriinojen idea on kiva, kun ne voi taittaa pieneenkin tilaan :) ne on ihan tyylikkäät, tosin kaipaisin vieläkin laajempaa värivalikoimaa ja hinta on aika suolainen balleriinoista :) tosin SATC-merkki tietty maksaa, että sinäsä.
 
noita myydään brittilässä sellaisissa automaateissa ihan pikkurahalla, superkätevät tälläiselle joka aina tekee jalkakuoleman jossain vaiheessa iltaa :)
 
Sofi: Joo, aina ei tosiaan ole narikkaa ja sitten saa pelätä hukkaavansa/unohtavansa kassin jonnekin!

Slimmi: Tuolla samalla valmistajalla on muitakin versioita aiheesta kuin nuo SATC-ballerinat. Taisivat olla pikkuisen edullisempia...

Nelliina: Sellaisia automaatteja tarvittaisiin tännekin!! :)
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?