Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Raidat - ikuisesti kuuminta hottia?

Sunday, July 26, 2009

Raidat - ikuisesti kuuminta hottia?

Sunnuntain SvD:ssä tapaa olla hillittömän mielenkiintoisia juttuja muodista. Tänään aiheena on raitakuosi, joka iski välittömästi Marimekon tasaraita-paidan ja Maripaitojen parissa kasvaneeseen vaatefaniin.
Ihan ensimmäinen assosiaatio raitakuosista - tai ainakin, jos puhutaan raitapaidasta - on itselleni juuri Marimekon Tasaraita. Se tuntuu raikkaalta, kotoiselta ja puhtoiselta kuin rantasauna. Mahdollisimman kaukana siis kapinasta, alistamisesta ja outlaw-meinigistä, joka raidallisiin vaatteisiin on liitetty kautta historian. Esimerkiksi 1100- ja 1200-luvuilla piti prostituoitujen ja hovinarrien käyttää raidallisia vaatteitta erottuakseen kunnon väestä. (Tästäkö johtuu puudelihevareitten intohimo raitahousuja kohtaan??). Ja jutun perusteella mm. Auschwitzin keskitysleirillä vankien vaatteet olivat raidalliset.

Ihan ensimmäisen mielikuvan jälkeen aloin miettiä raitakuosin olemusta perusteellisemmin. Raidalla ja raidalla on tietty eroa. Business-puvun hento liituraita viestittää täysin eri asioita kuin hevariäijän leveän musta-valkoraidalliset yltiötiukat pöksyt.
Taiteilijat ovat aina rakastaneet raitakuosin moniselitteistä viestiä. Esim. Pablo Picasso (kuvassa) ja Andy Warhol esiintyivät mielellään hiukan rebelliä machovibaa henkivässä t-paidassa. Mitenkään älyttömän vaikealta ei itseasiassa tunnu ajatella tämän päivän mediaseksikkäitä taiteilijoita tismalleen samassa asussa...
Vaikka nykypäivänä vangit eivät tosiaankaan taida enää käyttää missään päin maailmaa raidallisia vetimiä, kuosin symbolinen merkitys voimakkaasti porautunut tajuntaan. Tuskin on olemassa ainuttakaan kesäteatterinäytöstä, koulukuvaelmaa tai vastaavaa, jossa vangin tai rosmokarkurin statusta ei tehtäisi katsojalle selväksi juuri raitaisen asun avulla.

Muodin kiistattomiin klssikoihin kuuluu sinivalkoinen merimiesraitapaita. Aika jännä juttu muuten, että kyseinen paita kuului laivan miehistössä alimmalla hierarkia-tasolla olevien matruusien varustukseen. Mutta toisaalta - muoti ammentaa inspiraatiota herkullisimmillaan juuri sieltä hyväksytyn rajamailta.
Jean Paul Gaultier teki homoeroottista säteilyä lähettävästä tyylistä tavaramerkkinsä. Ja merimiesraitapaita on tyylin kulminoituma.

Merimiesraidat, tasa-arvoiset Marimekon tasaraidat ja liituraitapuvut kertovat kaikki omaa tarinaansa. Uutta lukua raitamuotiin on tulossa jo ensi syksynä.
Siinä missä raitojen kunigatar Sonia Rykiel hiukan jarruttelee peruskuosinsa kanssa, löytyy herkullisia tulkintoja perinteisestä teemasta mm. Marc by Marc Jacobsilta (vas.) ja Balenciagalta (oik.).

SvD:n juttu löytyy täältä: Kultur på tvären

Labels: ,


Comments:
Et kommentoinut ollenkaan monenkin päähän iskostunutta uskomusta, että poikkiraidat LIHOTTAVAT ja siksi monet välttävät niitä pukeutumisessaan.
 
Loistavaa Minna,

Eksyin ensi kertaa sitellesi ja aistin analyyttisen muodin lähestymisen, uhraamatta totuutta, siis estetiikkaa. Se oli hauskaa pohdintaa raitojen olemuksesta ja historiasta. Niin ja kivaa kesälukemista...
 
Anonymous: Totta, että tuollainen väite elää sitkeästi, mutta oikein käytettynä raidat voivat kyllä myös antaa hoikentavan vaikutelman.

Zenzen: Ihana kuulla, että pidät blogistani! Välillä innostun kirjoittelemaan vähän pohdiskelevampiakin juttuja, vaikka eniten täällä onkin ihan perus-päivänasupostauksia... :)
 
Aina on hyvä tietää asioiden ja ilmiöiden taustoja; tällä kertaa mukavaa pohdintaa raidoista, kiitos!

Saako kysyä, oliko niin että teit/teet Tukholmassa jatko-opintoja muodista?

En ole itse lähdössä vaihtoon (ainakaan vielä), mutta kiinnostaisi tietää millä tasolla opetus on Tukholman yliopiston muodin laitoksella ja onko laitos täysin omansa? Ettei ole kytköksissä humanistiseen tai yhteiskuntatieteelliseen, jonka oppilaat sitten seikkailevat poikkitieteellisesti eri tiedekunnissa? :)

Ja yleisesti, tiedätkö kuinkakohan paljon suomalaisia opiskelijoita on lähtenyt vaihtoon ko. laitokselle? Sorry mun pommitukseni. :)) Sissi
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?