Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Hattu juttu

Wednesday, May 27, 2009

Hattu juttu

Aloitin tämän ihanan aurinkoisen keskiviikon Dagmarin ja päivittäistavarajätti ICA:n tarjoamalla ekologisella aamiaisella. Pressitilaisuuden tarkoituksena oli esitellä Dagmarin ja ICA:n yhdessä WWF:n kanssa ensi syksyksi suunnittelema kampanja. Lyhyesti tiivistettynä: Dagmar on suunnitellut ICA:lle kassin, jonka tuotosta osa menee WWF:lle.

Aamun asuun liittyi pieni ongelma. Olen varannut kampaajan täksi iltapäiväksi, joten hiusten peseminen aamulla ei tullut kysymykseen. Pressitilaisuudessa sitä kuitenkin mielellään olisi edes kutakuinkin freesi. Peetu lupasi söderkids-popparihattuaan lainaksi ja muu asu on suunniteltu sen mukaan. Printtiteepaidan ja vetskarihameen oli tarkoitus himmentää epäedustuskelpoisten hiusten peitoksi vedetyn huopahatun seriöösiä ilmettä.

Image and video hosting by TinyPic

Aivan mielettömän ihanaa, että aurinko paistaa ja on lämmintä ja kesäistä! Perinnepuukkarit ovat näköjään kasvaneet jalkoihini kiinni - muita kenkiä en paljoa ole viimeaikoina käyttänyt. Kyseenalainen saavutus tyypiltä, joka jaksaa tilittää huippukorkeitten korkojen ylivertaisuutta! No, sen verran puolustukseksi, että yritän vähän säästellä sekä jalkoja että etenkin nilkkoja lauantain maratonia varten.

Image and video hosting by TinyPic

I luv my sunglasses!!

Image and video hosting by TinyPic

Filippa K:n pikkulaukku on ihan törkykätsy silloin, kun ei halua kantaa niska jumissa puolta omaisuuttaan mukana. Tilaihme nielee sisäänsä välttämättömimmän: puhelimen, avaimet, huulikiillon, T-bana-kortin ja luottokorttikotelon. Sekä tietty pötkön Lakrisalia, pienen peilin, nenäliinoja ja kameran!

Image and video hosting by TinyPic

Kynsilakkana sormen kynsissä edelleen cool Rock Star Skinny Essieltä ja varpaan kynsissä saman sävymaailman, mutta muutamaa astetta tummempi Midnight in Moscow OPIn valikoimista.

Image and video hosting by TinyPic

Aamulla esitelty yhteistyökassi on mielestäni varsin onnistunut. Dagmarin suunnittelema printti on sukua heidän ensi syksynä omassa mallistossaan esittelemälle vahvoista ja itsenäisistä naisista inspiraationsa saaneelle kuviolle. Voin kuvitella, että ekologisesti tuotetusta Fairtrade-puuvillasta valmistettua kassia tulee käytettyä ainakin kauppareissuilla, mutta todennäköisesti nyt kesällä myös uimarantareissuilla etc.

Image and video hosting by TinyPic

(Tukka on joo tosiaan ihan kauhee... Ajattelin muuten leikata vino-otsiksen vaihteeksi. Saahan sen sitten vedettyä suoraksi, jos ei viihdy.)

No entäs se hattu!?

Image and video hosting by TinyPic

En ole ikinä ollut hattu-ihmisiä. En vaikka miten olisi muotia. Jotain olkihattuja tms. kesävirityksiä olen omistanut elämäni aikana, mutta muuten pipa on ainoa päähine, jonka vedän järkeni suojaksi, jos sää niin vaatii. Ja lenkillä pitää olla lippis. Lumilautaillessa ja maastopyöräillessä päässä on tietty asiaan kuuluva kypärä, mutta niitä ei kai lasketa päähineeksi?

Image and video hosting by TinyPic

Voin kertoa, että hattu jäi kotiin. Maailma ehkä selvisi siitä, että olin ihmisten ilmoilla pesun tarpeessa olevan tukan kanssa...

Päivän soundtrack:

Labels:


Comments:
Hö, tuo hattuhan on kiva. Ei sitä saa kotiin jättää.:)
 
Hei apua, nyt kun näin hameesi muistinkin, että minun on pitänyt laittaa sulle mailia! Eli ostin alkuvuodesta tuon samaisen hameen ja se on vallan ihana, mutta nyt sen vetoketju on alkanut temppuilemaan! Se ei siis käytännössä pysy enää kiinni kuin hame on päällä. Mikä avuksi? Rakastan kyseistä hametta, mutta ilman julkisen itsensäpaljastelun uhkaa sitä ei uskalla käyttää. :<
 
Tosi kiva yhdistelmä toi t-paita ja hame. Tykkään.
Tohon asuun olis kyl sopinu tosi hyvin ihan sairaat killer-korkkarit, mut se annetaan tässä tapauksessa anteeksi, koska valmistaudut maratonille. :)
 
MouMou: Mnjoo... ;D Peetulle se sopii, mutta itse tunnen oloni epämukavasi. :)

Serythia: Näkemättä on aika paha sanoa, mikä voisi olla syynä. Eihän hame ole liian tiukka vyötäröltä? Vetoketjujen kanssa ylipäätään on tärkeää, että ne vedetään napakasti ylös asti. Jos näin ei tapahdu alkaa vetskari helposti liukua itsestään auki.

Juho: No olisin itsekin mieluiten laittanut ne mun Zaran 15 cm korkeat sandaalit, mutta piti vähän ajatella launataita ja ottaa järki käyttöön... :DD
 
Mua naurattaa noi sun puukkarit. Vuonna -80 ostin samanlaiset työkengiksi kun olin biträde sairaalassa. Kuuluivat univormuun, ja nyt ne taas tulee! Kuten kaikki muukin mikä silloi oli muodossa. Pannpandeja en ole vielä nähnyt, mutta teepareista ja väreistä alkaen on koko ajan sellainen dejavu olo.
Tekis mieli vielä ostaa yhdet samanlaiset puukkart noi kestää isältä pojalle!
Tuee aika ikävä GulochBlå farkkuja ja kauppaa, se oli niiiin cool silloin kasariaikoina. ja olis Hip vieläkin :)

UU
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?