Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

La mattina mangio solo una mela

Tuesday, March 24, 2009

La mattina mangio solo una mela

Kyllä Facebook on vaan ihmeellinen paikka! Alkuhuuman ja nopeasti ohi menneen koukkuuntumisen ja sitä seuranneen kyllästymisen jälkeen mutkaton yhteydenpito nassukirjan avulla ja ennenkaikkea vanhojen hyvien ystävien löytyminen on valostuttanut elämää kummasti.
Ihan viimeisimpiä onnenaiheita on yhteyden saaminen ystävään, joka muutti Italiaan samoihin aikoihin kuin meidän perheen muuttolasti siirtyi lahden yli Ruotsiin. Eli melkein kymmeneen vuoteen ei olla tavattu, mitä nyt kerran törmättiin sattumalta Tampereen Stockalla (missäs muualla!), kun molemmat olivat kotikonnuilla kesälomareissulla.

Facebookissa tapahtunut yhteydenotto poiki kreisin ex-tempore idean, jonka seurauksena Minttu on lähdössä pääsiäiseksi Italiaan!!
Kaverini asustelee miehensä ja kolmen tyttärensä kanssa ihan Manner-Italian saappaan kärjessä Reggio Calabria -nimisessä 180 000 asukkaan kaupungissa. Kysymyksessä on yksi eteläisen Italian vanhimmista kaupungeista ja aikoinaan Reggio Calabria on ollut alueen pääkaupunki.
Ihan hurjasti en ole matkaa vielä ehtinyt suunnitella, mutta laivareissu Sisilian puolelle olisi ainakin hauska tehdä. Välimatka kun ei ole kummoinen. Ihanat piazzat ja merenranta tarjoaa unelmaihanat aamulenkkimaastot ja epäilemättä jotain pientä tulee shoppailtuakin.
Pääsiäisen aikaan luulisi Välimerellä olevan jo suhteellisen lämmintä, vaikka kuulemma yöt saattavat olla edelleen aika viileitä. No, ruoka on Italiassa aina aivan taivaallista ja pieni seikkailu ei ole keleistä kiinni. Mielettömän hauska myös päästä tutustumaan paikkaan, josta olen kuullut aikoinaan niin paljon juttuja!

Labels:


Comments:
Voiih! Ihana pääsiäinen sulla luvassa - se on Italiassa kunnon juhlan aikaa! En malta odottaa keväisiä reissukuvia.. :)
 
Oi, tuo on ihana paikka :) Kävin muutama vuosi sitten ja sanoisin, että yksi kivoimmista paikoista, minne olen tähän mennessä eksynyt. Ainakin tuolloin turismi alueella oli vielä tosi vähäistä ja ihmiset oli mielettömän aitoja! Me oltiin vielä vähän pienemmässä naapurikaupungissa, jossa melkein kukaan ei puhunut edes englantia. Ja reissu Sisilian puolelle tosiaan kannattaa, kun on noin lähellä! Mukavaa reissua :)
 
Oijjoi, ihanaa! Mäkin oon lähdössä toukokuussa Italiaan, tosin vähän pohjoisempaan, nimittäin Milanoon. Shoppailemaaaaan... :D
 
Awwww, IHANAA :-------)) <33
 
Duussi: Kyllä on jo matkakuumetta!! Siellä on varmasti jo ihan toisenlaiset kevät/kesäkelit kuin täällä... :)

Maria: Mulla on vielä se etu, että saan olla "paikallisten" seurassa. Kaverini on tosiaan Reggiosta kotoisin olevan miehen kanssa naimisissa ja he ovet asuneet jo lähemmäs kymmenen vuotta tuolla.

Sara: Ah, Italia on ihan paras! Kyllä Milanokin kiinnostaa, mutta nyt on tosi kiva mennä tapaamaan vanhaa ystävää!

Heini: No eikö!!! :))
 
Paikka näyttää aivan upealta! Mielustin viettäisin oman lomanikin tuolla : )
 
Aivan täydellisen kuuloinen tuo matka, hyvää matkaa jo näin etukäteen!

Oon muuten samaa mieltä tuosta, että Facebookin avulla on tosi helppo "löytää" taas uudelleen vanhoja ystäviä, joiden kanssa yhteydenpito on jostain syystä jäänyt.
 
Jenna: Näyttää kyllä tosiaan ihanalta! Kuvissa olen sitä vasta itsekin ihaillut!!

Katja: Facebookin etu on se, että sitä kautta voi ottaa tosi helposti yhteyttä "kevyesti" sellaisienkin kanssa, joiden kanssa ei ole vuosikausiin edes puhunut. Sitten voi alkaa viestitellä enemmän, jos siltä tuntuu.
 
Mahtavan kiva juttu! Lähdetkö ihan yksin vai tuleeko tytöt mukaan?
 
Tuike: Lähden ihan yksinäni tällä kertaa. Alettiin kyllä heti suunnitella toista reissua Roomaan koko likkaporukalla. Jaanalla on siellä joku asunto, jota voisi käyttää yöpymiseen. :)
 
Oi kun kuulostaa ihanalta! =D Eräs perheenjäseneni on myös lähdössä pääsiäiseksi italiaan ja olen kateudesta vihreä. ;) Oikein ihanaa reissua, nauti herkullisesta ruoasta, maisemista ja komeista miehistä! ;D
 
RagDoll: Juuri niistä ajattelin nauttia oikein kunnolla!! ;DD
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?