Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Filippa K:n kaunis ja klassinen syksy

Wednesday, March 18, 2009

Filippa K:n kaunis ja klassinen syksy

Tämän päiväinen Filippa K:n syysmalliston näytös tai pikemminkin esittely oli ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista tapahtumista, mitä muotiyhteyksissä olen tähän asti kokenut!

Tilaisuus järjestettiin arvostetuilla Michelin tähdillä palkitun ravintola F12:n Salongissa, jossa istumapaikkoja on vain noin kahdellekymmenelle hengelle. Olin ensin aivan varma, että olen tullut väärään paikkaan, sillä missään ei näkynyt kiireisen ja stressaantuneen oloisia muotitoimittajia jonottamassa 12 cm koroissaan. Kurkistaessani sisään ystävällinen PR-henkilö valisti, että kyllä olen juuri oikeassa paikassa ja tulossa on vain 20 henkeä!!

Vähänkö siis COOL!! No, vastaava esittely järjestettiin useamman kerran tänään - eli ihan niin exklusiiviseen seuraan en sentään päässyt!

Ystävällinen ja erittäin herttainen Filippa Knutson (siis itse Filippa K!) toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi malliston punaisesta langasta. Viime vuosien aikana Filippa K:n naistenmallisto on muuttunut maskuliinisemmaksi ja miesten vastaavasti feminiinisemmäksi. Nyt on kuulemma tarkoitus palata takaisin juurille - tosin klassista puhdaslinjaista käyttökelpoisuutta unohtamatta!

Image and video hosting by TinyPic

Uutta on myös Filippa K:n rennomman hyvinvointimalliston Filippa K Easen sulautuminen osaksi päämallistoa. Tämä näkyy kuulemma vaikutteina etenkin neuleissa, hihan rennoissa muodoissa ja housuissa.

Syksyn perusmuoto on tulppaani. Tulppaanin malliset housunpuntit, hameet ja jopa kokonaiset mekot ovat Filippan mielestä syksyn pukeutumisen avain. Malliston tulppaanipunttiset housut ovat ainakin toteutettu niin hurjan ohuesta ja laskeutuvasta villakankaasta, että mikä tahansa purje toimisi...

Image and video hosting by TinyPic
Jotenkin ihan mielettömän herttaista, että jokainen asu käytiin yksitellen läpi. Saimme kuulla materiaalit, valmistusmenetelmät ja tietenkin ajatukset suunnittelun taustalla. Poissa oli normaali catwalk-hetsaus dunka-dunka musiikki ja ssekunnin sadasosassa ohi viilettävät asut. Aikamoista luksusta!
Tunnelma oli tosiaan intiimi ja välitön. Jotain tällaista on varmaan ollut Pariisissa aikoinaan, kun muotitalot esittelivät mallistojaan ennen muotisirkuksen valtakautta.

Image and video hosting by TinyPic
Olen vastustellut kiiltäviä, vahapintaisia legginsejä viimeiseen asti. Nyt en voi kuin antautua! Filippa K:n liskopainetut himmeänkiiltävät leggarit ovat täydelliset! Eikä selästä avoimessa trikoomekossa tai lammasliivissäkään ole juuri kritisoitavaa.
Ei pelkkää hengenravintoa... Meitä hemmoteltiin taivaallisella bouillabaissella!! (varmasti meni aksentit taas ihan oikein ;D)

Image and video hosting by TinyPic

Naisellisempia linjoja... Painetun silkkimekon selkä on erittäin sensuellisti hyvin alas kaarrettu - valitettavasti kamera alkoi ryppyillä. Kuvaajassahan ei ole mitään vikaa.

Image and video hosting by TinyPic

Kaksi ehdotonta lemppariasua! Vasemmalla lyhyt kapeasti kaksirivinen aavistuksen laatikkomainen musta mohair-jakku ja tulppaanihelmainen hame yhdistettynä nuden sävyiseen harvaneuloksiseen mohair-paitaan. Ostoslistalle!! Vasemmalla pikku jakkunen karkeaa, melkein räsymattomaista materiaalia ja ohuesta villagabardiinista valmistetut väljät housut. Jakussa on aavistus hopealurexia, mikä antaa juuri sopivasti kontrastia karkealle kankaalle. Housujen inspiraation lähteenä on ollut thai-kalastajien käyttämät kietaisuhousut. Kyllä tuo jakun alla oleva pitsitoppikin kelpaisi...

Etnisiä vaikutteita juhlapuvuissa. Pitkän hameen kanssa kuuluu Filippan mukaan pukea krouvit tasapohjaiset bootsit.
Syksyn tulppaanimuoto täyspitkässä juhlapuvussa. Very Filippa K!

Labels: , ,


Comments:
Vau, tonne olisi ollu upea päästä : ) olen nyt kyllä aika kateellinen...
 
heips, tyhmä kysymys mut onko tukholmassa pitkäperjantaita edeltävänä torstaina kaupat ihan normaalisti auki? Ollaan poikkiksen kanssa risteilylle menossa pääsiäisviikolla, päivä on vaan vielä hakusessa. :)
 
Hej kompis! Sulle on kunnianosoitus mun blogissa :)
 
Olitpa päässyt kivaa tilaisuutenn, aika profelta vaikuttaa meno siellä!
 
Ihania asuja Filippalla tulossa! Olisin kyllä mieluusti ollut mukana! Tiedätkö Minttu, miten Tukholmassa on pitkänä perjantaina kaupat auki vai onko silloin kaikki kiinni? Tukhomasta kun ei ikinä tiedä, siellä on useina juhlapyhinäkin kaupat avoinna...
 
Jenna: Hih, oli kyllä aikas hienoa päästä mukaan!

Anonymous: Kyllä kiirastorstaina kaupat on ihan normaalisti auki. :)

Mari-Johanna: Thänks kompis!! :)

Tuike: Eiks vaan!!

Anonymous: Pienemmät putiikit ovat ehkä kiinni pitkänäperjantaina, mutta tavaratalot, ostoskeskukset etc ovat auki sunnuntain aukioloaikojen mukaan - eli ihan reilusti.
 
Ihanan näköinen PR-tapahtuma, vaikken itse omistakaan yhtään mainitun merkin vaatetta :) Pakko päästä tuonne ravintolaan joskus :)
 
Johanna Stadista: F12:ssa on ihan mielettömän hyvä ruoka ja hivelevän kauniit puitteet - suosittelen! :)
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?