Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Skottiruutuja

Thursday, September 18, 2008

Skottiruutuja

Aivan yhtä varmasti kuin merihenkiset mariinivetimet palaavat päiväjärjestykseen joka kevät, on syksyn suosikkina skottiruutu. Aika mielenkiintoista muuten, että tuo Skotlannin kansallispuvuksi muotoutunut klaanikangas on päätynyt hyvinkin erityyppisten trendien tunnusmerkiksi. Koko skaala sofistikoituneista rouvashenkilöistä punk-nuorisoon voi alleviivata identiteettiään samalla selkeästi tunnistettavissa olevalla kuosilla.

Virallisesti rekisteröityjä skottiruutukuoseja, väriyhdistelmiä siis, on eri klaaneilla satoja. Jos en nyt ihan väärin muista niin, Madonnalla ja Guy Richielläkin on ikkari ruutukangas.

Tavalliset muodin kuluttajat monesti joko inhoavat tai rakastavat skottiruutuja. Minttu taitaa kuulua niihin inhoajiin. Yleensä kyllä yritän olla erityisesti inhoamatta trendejä ja tyylejä, sillä se on varmin keino saada niistä päähänpinttymä, joka lopulta on pakko saada myös omaan garderobiin. Semmoista logiikkaa...
Pidän ihan hurjasti Ralph Laurenin asun silhuetista. Väljähkö paitapusero ja laajahelmainen polven yläpuolelle ulottuva hame, leveä vyö ja maryjanet - kaunista, naisellista ja käyttökelpoista. Tosin juuri näin en mitenkään osaisi kuvitella käyttäväni skottiruutuja.
TopShopin 3/4-hihainen jakku on sopivasti särmikäs toimiakseen monenlaisissa asukokonaisuuksissa. Tummansinisten fakkujen ja mustan poolon kanssa vaikutelma olisi kivasti vähän rock muttei piinallisen punk. Mustan leveähelmaisen hameen ja kauluspaidan kanssa taas ajankohtaisen preppy, ilman liiallista koulupukumaisuutta. Tälle voisin siis antaa mahdollisuuden.
Lindexin showroomilla ikuistin heidän syksyn valikoimaansa kuuluvan skottiruutuhameen. Voin hyvin kuvitella, että tämä toimii jollakulla tosi kauniisti. Minttu tuskin on yksi heistä.
Kirkkaanpunaiset sukkikset ovat makuuni aivan liian Gossip Girl, mutta muuten voisin itseasiassa ihan helposti kuvitella pukeutuvani kuvan tyyliseen kokonaisuuteen. Nahkatakki, minari ja tennarit kun kuuluvat muutenkin vakiovarustukseeni.

Pitäisköhän sittenkin antaa skottiruuduille mahdollisuus?

Labels: ,


Comments:
Itselläni ruutukuosi menettelee jotenkuten mutta tuolle perinteiselle punapohjaiselle en ole koskaan lämmennyt.. Vaatekaapistani löytyy ruutua parin vaatekappaleen verran mustavalkoisena ja ruskeasävyisenä :)
 
Kun ruutukuosi varoitteli tulemisestaan, olin ihan varma, etten lähtisi tähän trendiin mukaan. Ei siksi, ettenkö voisi sietää ruutuja vaan siksi että niistä sai yliannostuksen jo pelkkien lehtien sivuilta syksyn alusta. Nyt minut on kuitenkin onnistuttu käännyttämään, sillä alan hiljalleen lämmetä ajatukselle skottiruuduista. Apua. Näin meitä manipuloidaan.
 
Hile: Tuo punapohjainen on tosiaan kaikkein ärtsyin ja juuri se joka jakaa ehkä eniten mielipiteitä...

Christina: Hih! Siinä on kyllä osittain yksi muodin suuria viehätyksiä! Miten sitä huomaakaan kääntävänsä kelkkaa ihan tuosta vaan! ;D
 
Mäkään en pitänyt oikein skottiruuduista aiemmin, mutta jostain kumman syystä haalin skottiruutuisen hameen joskus kuukausi sitten kirpparilta ja tykkään siitä hirmusti! Tänään aiheesta omaakin postausta. :)
 
Minä taas oon aina fanittanut skottiruutukuosia! :) Ruutuhameitakin mulla on lähemmäs kymmenen...
 
Micci: Aika paljonhan on kiinni tosiaan siitä, että kohdalle osuu oman oloinen väriyhdistelmä ja sopiva malli.

Pupulihavisto: Sun tyyliisi skottiruutu kyllä sopiikin ihan täydellisesti! :)
 
Rakastan skorrituutuja! Osaksi varmaan johtuu siitä että suosikkivuodenaikani sattuu olemaan syksy.

Anna ruutukuosille mahdollisuus :)

Nimimerkillä; eilen 2 skottiruutuista mekkoa ja yhden hameen kaupasta raahannut.
 
Anonymous: Innostuin kaivelemaan vaatekaappiani ja löysin anopilta saamani tummansini-vihreäruudullisen hameen. Väri on itseasiassa ihan ookoo, pituus vain on minulle erityisen epäpukeva. Saakohan anoppi slaagin, jos menen ja lyhennän hamosen... Pitää varmaan testata! ;D
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?