Sunday, May 04, 2008
Bistro Nouveau
Peetun synttäripäivälliset onnistuivat yli odotusten! Kiitoksia vaan mummille!! Ravintola Bistro Nouveau on oikein kiva ja ehdottomasti suosittelemisen arvoinen paikka. Ruoka oli todella hyvää, perinteistä ranskalaista ilman trendikommervenkkejä, ilmapiiri sopivasti hieno muttei hienosteleva ja palvelukin oli ystävällistä, asiantuntevaa ja nopeaa. Hiukan nimittäin kuultiin etukäteen varoitteluja, että palvelu on kylläkin ystävällistä, mutta joskus todella hidasta... Taisimme olla paikalla hiukan aiemmin kuin Bistro Nouveaun keskivertoasiakkaat, sillä vasta, kun saimme eteemme juhlalliset jälkiruuat noin klo yhdeksän aikaan oli viimeinenkin melko pienen ravintolasalin pöydistä täynnä rennosti rupattelevia asiakkaita. Varsin monet tuntuivat olevan "paikallisia" eli kanta-asiakkaita läheisistä Östermalmin kortteleista illastamassa ystäviensä kanssa, mutta viereisen pöydän seurue puhui englantia ja oli paikalla myös tyttöjen iltaa viettävä kahdeksanhenkinen pari-kolmikymppinen naisporukkakin.
Teoriassa tästä voisi klikata isomman lukukelpoisen version Bistro Nouveaun listasta, mutta vieläkään en ole keksinyt syytä, miksi lataamani kuvat eivät klikkaannu... (paitsi, että nyt se näköjään onnistuukin. I don't get this!!)
Peetu ja Karkki pääruokiensa kanssa!
Mintun jälkkäri: pehmeää marenkia, kinuskia ja vaniljakastiketta. Mmmmm..... ;)
Ranskalaista suklaakakkua, vaniljajäätelöä ja vadelmia Peetun lautasella...
L'Occitanea naistenhuoneessa. Not bad!
Hintatasoltaan Bistro Nouveau on täkäläisen mittapuun mukaan keskihintainen, mikä ei tarkoita kovin halpaa, mutta illallinen ei nyt sentään maksa ihan etelänmatkan verran. Suosittelen lämpimästi kaikille ranskalaisen bistro-ruuan ystäville! Koska paikka on aika pieni, pöytävaraus kannattaa tehdä ainakin viikonloppuisin
Labels: Tukholmavinkit
Täytyy muuten todeta, että Minttu ja Karkki on kasvoiltaan vallan samiksia, jos ei tietäisi että olette äiti ja tytär, niin teitä voisi luulla sisaruksiksi =)
t.Maria
<< Home

