Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Biker's Jacket

Wednesday, March 12, 2008

Biker's Jacket

Joskus käy juuri näin. Ensin sitä huomaa uuden ilmiön, jonka uskoo olevan ohimenevä villitys. Silloin onnittelee itseään, jos vaatekaapista sattuu löytymään vanha asuste, jolla voi tyydyttää trendinälkänsä helposti ja mikä parasta, halvalla. Sitten huomaakin, että trendi tuntuu hyvältä ja omalta eikä ollenkaan niin ohimenevältä. Jos käy oikein mahoton mäihä vastaa varastoista löytyneen vaatekappaleen siluetti ja mittasuhteet sekä henkilökohtaisia toivomuksia että ajan henkeä. Aina ei kuitenkaan ole niin hyvä tuuri...

Noin vuosi sitten, kun muotiviikoilla esitettiin syksyn 2007 muotia pamahti tajuntaan jo hetken pinnan alla kuplinut biker's rotsin himo. Olin aivan täysin vakuuttunut, että kun saan ulkoiluttaa muutaman kerran 80-luvulta peräisin olevaa lainarotsiani, niin himo laantuu ja päästään siitäkin. Toisin kävi ja nyt Mintulla on ongelma. Garderobissani takimmaisena roikkunut nahkatakki ei nimittäin valitettavasti ole kepeänrohea pehmeänahkainen Biker's Jacket vaan kankea, mittasuhteiltaan ihan liian iso prätkärotsi.
Joitakin kertoja kunnon kasarirotsi on ollut esittelyssä päivän asun yhteydessä. Pieneen lumisateeseen ja muhkeaan villahuiviin yhdistettynä takki on ihan jees, mutta nyt tarvitsisin (ihan oikeasti ja pakosti tarvitsisin!!) sellaisen siromman, lyhyemmän ja istuvamman takin. Sellaisen, jonka voisi tosissaan yhdistää vaikka siihen kukkamekkoon tai pikku kotelomekkoon ilman että näyttäisi siltä, että on matkalla Hanoi Rocksin keikalle Hepokattiin vuonna -82...

Ihan ehdottomasti paras olisi tämä Acnen bikers, (kuvassa) joka oli muistaakseni jo syksyn 2006 mallistossa. Viime syksynä, 10-vuotissynttäreiden kunniaksi takkia valmistettiin pieni erä uudelleen. Hetken jo kuvittelin, että se oli otettu ns. pysyvään mallistoon, mutta voi - olin väärässä!! Acnen Norrmalmstorgetin putiikissa kerrottiin juuri viime viikolla, kun olin menossa sovittamaan takkia noin ziljoonannen kerran, että Söderin putiikista löytyy vielä yksi takki kokoa 38 ja that's it! Mistä nyt sitten löytyisi Mintulle 450 € takkia varten?!? Va? Ja äkkiä vielä kaiken lisäksi..
Tosi hyvännäköisiä - ja merkittävästi halvempia - takkeja löytyy toki jokatytön perusvaatehtimoistakin. H&M:n bikers on itseasiassa erinomaisen hyvän mallinen. Kyllähän ne siellä Henkalla jotain osaa... Mutta jotenkin siis en vaan pysty kykene hahmottamaan itseäni tekonahkatakissa. En kyllä yleensä niuhoile turhia ja kengätkin voivat olla tarvittaessa muutakin kuin real leather, mutta takki on jotenkin lähempänä ihoa ja sydäntä. Silloin epäaito ei vain toimi.

Ehkä jos jaksaisi odottaa syksyyn. Perustaisi nyt säästöpossun johonkin varmaan paikkaan, mistä sitä ei itsekään kesäalehimoissaan löytäisi ja alkaisi säästää Acnen syysmalliston bikersia varten... Mallistossa on parikin eri versiota. Toinen on vähän jakkumaisempi ja aikuisempi, mutta silti ihastuttavan cool...
Ja tämä toinen on sitten niin täydellinen kuin vain voi olla. Rakastan itseasiassa koko asua ihan mielettömästi.Bikers takki, chino-malliset polvihousut, mustavalkoinen graffitipainettu väljä silkkitoppi, ohuet mustat sukkikset, stripparikengät ja ... niin, Caroline Winberg tietenkin. Ihan täydellinen asu!!(Kaksi viimeistä kuvaa Acnen syys/talvi 08/09 näytöksestä).

Tämän jutun myötä lähtee myös lämpimät terveiset yhdelle vakkarilukijalle, joka on vähintään yhtä ihastunut Acnen bikersiin kuin Minttukin! :)

Kuvat: Minttu, Acne, H&M ja Modefeber.com

Labels: ,


Comments:
Minä ihastuin tuohon HenkkaMaukan takkiin tosi paljon, en edes huomaa sen olevan tekonahkaa! Se näyttää mielestäni paljon paremmalta luonnossa, kuin tuolla nettikaupassa :)
 
Oh,Minttu..mä haluun niin kovasti ton Acnen bikerin..kuten tiedät..voi kun sen sais..eli yksi vain jäljellä..
 
Kylläpä jenkkejä aina hemmotellaan. Eluxury-nettikaupassa on tuo takki alennuksessa $379. Vieläpä kokoa 38. Epäreilua.

http://www.eluxury.com/estore/browse/product_detail.jsp?id=11479483

-Jenni
 
siis.toinen kommenttini oli minulta..tv.Kirsi..ei ilmeisesti halunnut nimeäni näkyviin..
 
Dolce Vita: Se Henkan takki on kyllä erittäin jees. Malli on hyvä ja materiaali näyttää hyvältä. Ehkä pitää todeta tosiasiat ja olla välittämättä siitä, että se ei ole aitoa nahkaa...

Anonymous: No näin sanoivat... :)

Anonymous: Oooo. Pitääkin tarkistaa toimittavatko nuo tänne Pohjolaan. Tuo olisi tosiaan m a h t a v a a!!

Kirsi: juu... melkein arvasinkin! :D
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?