Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Oikea vastaus on...

Wednesday, September 09, 2009

Oikea vastaus on...

BELLE!!

Eli Karkin puku oli hieman modernisoitu versio Kaunotar ja Hirviö -leffan Bellen arkiasusta. Elokuvan sankarittaren keltainen tanssiaispuku on varmasti tunnetumpi, mutta jo ensimmäisessä vihjeessä kerrottiin, että kysymys ei ole siitä.

Aika monet veikkasivat Tuhkimoa, mutta eikös hän esiintynyt harmaanrusehtavissa rääsyissä ja nimenomaan upea iltapuku oli sininen?
Myös Lumikki sai hurjasti ääniä. Toisaalta "kahden pisteen vihjeen" perusteella olisi voinut keksiä, että tästä sankarittaresta ei ole kysymys. Lumikki-elokuva oli maailman ensimmäinen täyspitkä piirroselokuva ja ensi-illassa jo vuonna 1937. Schwarzenegger tuskin kilpaili niihin aikoihin samoista lipputuloista. :)

Suurin enemmistö vastaajista tunnisti kuitenkin ihan oikein. Sininen mekko (vaikkakin lyhyempi kuin esikuvansa) valkoinen paita, essu ja rusetti hiuksissa paljasti useimmille oikean esikuvan. Omasta mielestäni myös Karkin kampaus on ihan näköinen.

Oikein vastanneiden kesken suoritetussa arvonnassa onnettaren suosikiksi nousi klo 16:27 vastannut nimimerkki:

Tikkaritikkari!!

Voittajalle lähtee pieni palkinto, joka sisältää IsaDoran huulikiillon, Maybellinen huulipunan, metallinhohtoisen meikkipussukan ja Borealiksen ihonkuorintahanskat.

Suurkiitokset kaikille osallistujille ja onnittelut voittajalle!!

PS. Tikkaritikkari, lähetätkö yhteystietosi osoitteeseen: go4itvol2@gmail.com, niin laitan palkintosi matkaan!

Labels:


Comments:
Moi Minttu!
Palkinto tuli tänään postissa, kiitokset siitä :)
Ihanan värinen huulipuna ja kiiltokin just sopiva :) Mun meikkipussi muuten veteli viimeisiään, joten tarpeeseen tuli sekin ;) Ja noi hanskat täytyy heti testata!
Kiitos :)
 
Tikkaritikkari: Tosi kiva kuulla, että tykkäät palkinnosta ja että väritkin oikein sopivat!
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?