Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Luksuselämää Raffles hotellissa

Wednesday, June 10, 2009

Luksuselämää Raffles hotellissa

Vielä hiukkasen muistoja Singaporen reissulta...

Raffles hotelli oli kyllä niin poikkeuksellinen elämys, että se ansaitsee ihan oman postauksensa. Monenlaisissa hotelleissa olen ollut vieraana - mm. moneen kertaan maailman huippuhotelleihin lukeutuvassa Kämp hotellissa Helsingissä, mutta ikinäkoskaan aikaisemmin ei ole ollut sellainen fiilis, ettei millään haluaisi lähteä pois hotellilta, kun siellä oleskelu vaan on niin miellyttävää!

Kaunis käsin kirjoitettu henkilökohtainen tervehdys odotti suitessa sinne saapuessani. Pikku yksityiskohdat ratkaisee!
Rafflesin upea lobby. Kukka-asetelmia varten hotellilla on yksi työntekijä, jonka toimenkuvaan kuuluu vain ja ainostaan pitää huolta hotellin aulaa ja muita tiloja koristavista kukka-asetelmista. Ulkokasveja varten on erikseen puutarhuri.
Tällä käytävällä oli minun ja muun Suomi-jengin huoneet. Eikun suitet. Päivän lehti löytyi sievänä käärönä oven takaa joka aamu.
Rekisteröidytään pressitilaisuuteen...
Kaikki hotellin käytävät, seinät ja holvit ovat hohtavan valkoisia. Koko hotelli maalataan kuulemma kaksi kertaa vuodessa valkoiseksi. Kun laskee, että hotellin maalaamiseen menee kolme kuukautta, tarkoittaa se käytännössä, että hotellilla on oma maalari.
Yksi Rafflesin 18 ravintolasta.
Hotellin oma shoppailualue vetää vertoja keskinkertaisen suurkaupungin paraatikadulle. Louis Vuitton, Armani Casa, Tiffany etc. pitävät hyvin varusteltuja putiikkejaan Rafflesissa. Nokian luksuskännykkämerkillä Vertulla on myös oma liike, mikä tuntuu aika hurjalta, mutta kai niitä asiakkaita juuri tuolla riittää, jos jossain.
Legendaarinen Long Bar - Singapore Sling -drinkin koti.
Jokaisella pikku sisäpihalla tuntui olevan toinen toistaan kauniimpia suihkulähteitä.
Leppoisan kiireetöntä olemista, stressaamatonta hetkestä nauttimista ja epätodellista tunnetta siitä, että on mukana jossain siirtomaahistoriallisessa elokuvassa. Autenttisia fiiliksiä Rafflesista.
Luksusta myös pääovella. En nähnyt yhtään karvanoppa-toyotaa parkkiksella - miksiköhän?
Lobby toisesta kerroksesta kuvattuna. Aulan lattialla on aikoinaan tanssittu ja pidetty juhlia. Hotellin museossa on hauska katsoa virttyneitä valokuvia 1900-luvun alusta. Monet huonekaluista ja esim. pääovien vieressä sijaitseva kaappikello on yhä sama kuin reilu sata vuotta sitten!
Pool. I say no more!

Labels:


Comments:
hei, voisitko kertoa onko götgatanin monki kävelymatkan päässä drottninggatanin topshopista? (:
 
Ihana hotelli! Ehkä meen tonne sit joskus häämatkalle.. :)
 
Oi, näyttää ihanalta!
 
Tonne kun joskus pääsisi... Ja sulle tietty sponssattiin tuolla asuminen? Voi olla aika kivat hinnat :D
 
Singapore on ihana - olen ollut siellä 1984 muutaman päivän Balilta palatessa. Rafflesin baarissa kävin Singapore slingillä mutta asuin jossakin ***** luukussa kävelymatkan päässä Rafflesista. Singapore on yksi niistä harvoista kaukokohteista jonne haluan matkustaa uudelleen.
 
Joo-o, en kyllä itsekään haluaisi tuollaisesta paikasta pois, jos sinne joskus pääsis! ;D
 
Oi oi kuinka näyttää ihanalta. Tekisi mieli matkustaa tuonne vain hotellin takia :)Itse kaupunkikin oli varmaan upea.
 
Hotellin tunnelma näyttää ihan James bond -leffalta :) Aivan ihana paikka teillä ollut!!! :D
 
Oih. Kelpaisi tuollainen hotelli kyllä minullekin. Aivan unelma. :)
 
Näyttää aikalailla ihanimmalta mitä on.

juliet xxx
 
Anonymous: No kyllähän sen välin kävelee, mutta ei ne mitenkään lähekkäin kyllä ole.

Riikka: Tuo olis ihan mahtava häämatkahotelli! Ei tarvitsisi välttämättä poistua ollenkaan... ;DD

Christina: Ja oli ihan niin ihanaa, miltä näyttääkin!

Sara: Juu siis Raffles oli yksi tapahtuman pääsponsseja. :)

Maddaleena: Singapore on kiehtova paikka - täynnä vastakohtia ja ristiriitoja historiansa takia.

Micci: Tosi outo tunne, kun ei halua lähteä hotellista minnekään! :D

Heini: Kaupunki on myös upea. Pramea, upea, mielenkiintoinen ja ihan erilainen! :)

Kristina: No just James Bond -leffan kulisseiksi tuo paikka sopisi täydellisesti!

Marika: Oli se varsinainen elämys! :)

Juliet: Kyllä oli tosiaan ihan mieletöntä päästä viettämään pari päivää noin upeassa paikassa! :)
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?