Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pikku-Tukholma?

Saturday, February 07, 2009

Pikku-Tukholma?

Jotkut väittävät, että Åre on kuin Tukholma pienoiskoossa snobi-ravintoloineen ja tyylikkäinen pikku putiikkeineen. Ihan noin radikaaliksi en ryhtyisi, mutta kieltämättä varsinkin talvisesongin aikaan meininki on aika suurkaupunkimaista, joskin suloisissa tunturi-kulisseissa.
Ravintoloita on moneen makuun ja tyyliin. Viimeisin tulokas on ruotsalaisen tähtikokin Melker Anderssonin tunnelmallinen ravintola Fjällpuben. Erityisesti voin suositella Fjällpubin erinomaista (ja poikkeuksellisen edullista) After Ski -menuta, joka on tarjolla joka päivä klo 15 - 17.

Åre Torgetin - eli Åren keskustorin ympärille on keskittynyt aimo nippu mukavia putiikkeja, joissa saa helposti kulutettua aikaa, mikäli laskeminen ei syystä tai toisesta houkuttele.
Aika monet pitävät ymmärrettävistä syistä varsin laajaa lasketteluvaruste ja -asuvalikoimaa, mutta myös muuta kampetta löytyy suorastaan uskomattoman paljon kylän kokoon nähden.
Peetu sovitti huikeaa hiirenkorvanvihreäkirjavaa lasketteluasua, mutta tuumasi sitten, että ihan niin helposti erottuva ei ehkä kuitenkaan ole kiva olla. Eikä se olisi sopinut uuden laudan väreihinkään...
Puheet pikku-Tukholmasta ovat sikäli ihan paikallaan, että muutaman putiikin, kuten esimerkiksi street-vaikutteisia vetimiä kauppaavan Reddevilin, päätoimipiste on juuri siellä.
Herttaisimmillaan putiikit ovat kuin kuvan sievässä pikku mökissä majaileva Kaktus. Suloiseen tyyliin sopivasti putiikki mainostaa valikoimaansa: vaatteita, koruja, sisustustavaroita, kosmetiikkaa ja leikkokukkia. Kaikki tuo muutaman neliön puodissa!
Tarjolla on ihan normimerkkejä - Vila, OddMolly, Twist & Tango, Cheap Monday etc. näkyivät ainakin edustettuina.

Hanson on yksi pisimpään torin varrella viihtyneistä putiikeista. Kaunis kulmassa sijaitseva liiketila pitää sisällään suksivuokraamon, lasketteluvaatteita ja kohtuullisen laajan valikoiman merkkivaatteita rinteen ulkopuolista elämää varten.
Valikoimista löytyy ainakin Odd Molly, Hunkydory, Hilfiger Jeans, Ralph Lauren ja monia muita. Aikaisemmin muistan nähneeni Hansonilla myös Filippa K:ta ja Acnea, mutta eilisellä visiitillä niitä ei kyllä osunut silmiin
Ralph Laurenin suloinen pikkuruutuinen mekko ja valkoinen huppari olivat Peetun mieleen, mutta jotenkin - 11 asteen pakkanen ja muutenkin talvinen meininki ei innostanut kesäasujen hankintaan. Eivät olleet edes alessa.

Labels:


Comments:
Näkyypä siellä olevan vähän eri meininki kuin Muistavuoren juurella :)
 
Årehan on nymyään vähän kuin Aspen.

juliet xxx
 
...siis Mustavuoren...
 
Tuike: Hihi - nojoo! :)

Juliet: No, ainakin sellaisessa ruotsalaisessa mittakaavassa pitää paikkansa. :)

Tuike: :)
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?