Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Perjantaitunnelmia!

Friday, February 06, 2009

Perjantaitunnelmia!

Oikeasti tajusin, että on perjantai vasta, kun tsekkasin muutaman feedeihin ilmestyneen lemppariblogini tuoreimman postauksen. Lomafiiliksen yksi ihmeellisyyksistä on, että ajantaju häviää aika täydellisesti.

Perjantai alkoi tukevalla aamiaisella. Åre-leipä oli niin söpö, että sitä ei melkein raaskinut leikata.
Rinteestä ei tullut tänään räpsittyä kuvia. Ei oikein malttanut pysähtyä kamerahommiin, sillä eilen iltapäivällä alkanut lumisade oli jatkunut koko yön ja rinteet olivat peittyneet parinkymmenen sentin untuvan kevyeen puuterilumeen. Voin kertoa, että laskeminen tuntui aivan taivaalliselta.

Iltapäivällä Åre Torgetilla.
Karkki, Minttu ja Peetu matkalla haukkamaan "pientä palaa".
Karkki ja Peetu ravintolassa.
Asuvalintoja rinteen ulkopuolella säätelee pääasiassa mukavuus, lämpimyys ja yleinen helppous. Tänään äidyin kiskomaan päälle mukaan pakatun nahkaminarin - ja kyllä oli heti kylmä kintuista. No, paksujen sukkisten läpi ei onneksi näy sinipunamustiksi jostain kumman syystä muuttuneet polvet. Ha ha!
Sofistikoituneita aterioita... Paitsi että täyslihajauhelihasta paistettu hampurilainen oli kyllä taivaallisen hyvää!

Labels:


Comments:
Mua kiinnostaa kamalasti että kommunikoitteko te kotona suomeksi vai suotsiksi? Vai osaavatko lapsesi edes suomea?
 
siis eh, ruotsiksi, ei suotsiksi :D
 
Moi!

Yksi (tyhmä) kysymys:
Voisitko kertoa jotain ruotsalaisten teini-ikäisten (tyttöjen:-D) hiustyylistä? :D Noin yleisesti, mikä on muodissa? Entä otsahiukset? :-D

Kiitos!
 
Ton hampurilaisen näkemisen jälkeen tuli nälkä :D
 
Poppy: Me puhutaan ihan selvää suomea kotona ja tytöt puhuu sujuvasti kumpikin. Peetuhan kävi suomalaisen riparin viime kesänä vähän niinkuin kielikylpynä samalla.

Anonymous: Tuohon on tietty ihan hurjan vaikea vastata lyhyesti, koska teinejä on täällä niin moneen junaan niinkuin joka paikassa. Jos nyt lyhyesti kiteyttäisi "pissis-teini" -tyylin, niin se sisältää vahvasti blondatut pitkät hiukset, tupeerausta päälaella ja takaraivolla, usein panta tms. ja sivuotsis. Mutta tosiaan - tyylejä on kyllä tosi monia ja riippuu ihan siitä, mihin porukkaan haluaa identifioitua.

Sara: Se oli niin hyvää!! :)
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?