Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kirppiksellä!

Saturday, January 03, 2009

Kirppiksellä!

Täällä ei aikailla uuden vuoden lupausten lunastamisen kanssa! Aamuvarhaisella pakkasimme pikkuruisen punaisen biilimme täpötäpötäyteen kaikenlaista kaappien perukoille kertynyttä kampetta ja huristelimme kohti Vårbergin kirppistä!

Hurjat aleshoppailevat ihmismassat eivät jostain syystä eksyneet ollenkaan kirpputorille. Myyntituotot jäivät melkoisen laihaksi. Toisaalta eipä siitä kyllä kauheasti kerry, kun myy kaikki 50 sentin huikeaan hintaan. Kirppiksen ulkopuolelle strategisesti sijoitettu UFFin keräyslaatikko sai reilusti täytettä päivän päätteeksi.
Tärkein tavoite tuli kuitenkin täytettyä ja vaatekaapit siivoontuivat käyttämättömistä asuista. Varsinkin Karkille ja Peetulle pieneksi jääneitä vetimiä oli monta muuttolaatikollista.

Toisen uuden vuoden lupaukseni kanssa ei käynyt ihan yhtä hyvin. Läksin Vårbergiin siinä lujassa uskossa, että löydän sieltä "jotain kivaa". Fiksuna katsokaas päätin, että en etukäteen rajoita löytömahdollisuuksia keskittymällä etsimään vain jotain tiettyä. Jotain häikkiä metsästysvaistossani kuitenkin täytyy olla. Jätin ostamatta mm. Maria Westerlindin oliivinvihreän pellavajakun, vaikka koko olisi ollut ihan just hyvä. Mukaan ei lähtenyt myöskään Mexxin taftihame, vaikka käyttöhameille olisi kyllä tilaa kaapissa...
Peetu oli huomattavasti terävämpi. Käyttämätön (laput kiinni) H&M:n sinisävyinen 60-lukutyylinen mekko lähti mukaan 2 eurolla ja Burtonin lähes käyttämätön lumilauta, siteet ja monot pakettihintaan 100 euroa. Minttu tietty sponssasi hiukan lautahankinnassa, joten eikö se silloin lasketa myös minun löydökseni!? :D

Labels: ,


Comments:
Ikuisuuksiin ei ole tullut käytyä kirppiksellä kummallakaan puolella pöytää. Siinä vaiheessa kun tuli muutettua (jo vuosia sitten) hävisi tieto käymisen arvoisista kirppiksistä, mutta kai se tieto jostain löytyy...
 
Outi: Kirppishommissa taitaa olla vähän niinkuin muussakin, että terä häviää, jos pitää pitkään taukoa. Joskus muinoin tuli kyllä koluttua varsinkin torilla myymässä olevien ihmisten pöytiä ja usein löytyi kaikkea kivaa, mutta nykyisin ei oikein tunnu osuvan mitään silmiin.
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?