Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Uusi Vuosi Tukholmassa

Tuesday, December 30, 2008

Uusi Vuosi Tukholmassa

Tukholmalaisille Uusi Vuosi on yksi vuoden tärkeimmistä juhlista, jota vietetään näyttävästi kimaltaen ystävien ja tuttavien kanssa. Vaikka aika monet kekkerit pidetäänkin kotona, ovat järjestelyt kaukana nuhjuisesta kotibilemeiningistä. Sampanjaa hamstrataan pullokaupalla ja Östermalmin kauppahallissa käydään kiivasta taistoa viimeisistä hummereista.

Kaikille ei kuitenkaan tipahda kutsua viimeisen päälle järjestettyihin Uuden Vuoden Vastaanottojuhlallisuuksiin, mutta eipä hätää - myös useimmat ravintolat ja isoimmat hotellit tarjoavat perinteisen nyårssupen. Monessa paikassa on myös ohjelmaa.
Uuden vuoden tienoilla Tukholmaan matkustavan tiedoksi: kaupat menevät aattona viimeistään kahden-kolmen aikaan kiinni, samoin kaikki ravintolat sulkevat ovensa iltavalmisteluja varten. Shoppailemaan siis ehtii ihan mainiosti päivällä, jolloin käytännöllisesti katsoen kaikki paikat ovat auki. Jopa Systembolaget ken sellaista kaipaa.

Lounasta ei tosiaan kannata lykätä kovin myöhäiseksi, ettei käy niinkuin meille viime vuonna, jolloin kaikki (oikeasti kaikki) ravintolat pikku pizzerioista lähtien menivät nenän edestä kiinni tasan kolmelta ja me päädyimme tamperelaisvieraidemme kanssa juhlallisesti mäkkiin lounaalle...
Uuden vuoden päivä on yksi niistä erittäin harvoista päivistä, jolloin Tukholman kaupat ovat kiinni. Jotkut isommat ruokakaupat ovat toki muutaman tunnin auki keskipäivällä, mutta mitään shoppailua ei tuohon kannata suunnitella. Tokapäivästä lähtien kaikki on taas business as usual.
Paikallinen Uuden Vuoden Illallinen - nyårssupe - noudattaa saman kaltaista elegantinhienostelevaa kaavaa ravintolasta tai paikasta riippumatta. Ainakin hummeri muodossa tai toisessa on ihan must ja tietysti sampanja. Olennaista on myös, että menu koostuu useasta herkullisesta pikku lajista. Jotenkin kai sitä pitää markkeerata ero joulun mättönoutopöytiin.
Keskiyöllä tukholmalaiset siirtyvät koko muun maailman tavoin ulos skåålaamaan ja paukuttelemaan henkensä uhalla raketteja. Korkokengissä ja paljeteissa lumihangessa hytiseminen yhdistää siis ainakin tamperelaisia ja tukholmalaisia perinteitä.

Skansenin ilotulitus on paikallinen klassikko, jota katsomaan vaeltaa väkeä kauempaakin förortenilta. Laiskanpulskeat ja julkisia liikennevälineitä kaihtavat keski-ikäiset voivat halutessaan seurata Skansenin juhlallisuuksia suorasta lähetyksestä telkkarista.
Ilotulituksen pauketta riittää kyllä ihan muutenkin. Hakeutuminen minne tahansa vähän korkeammalle antaa erinomaisen mahdollisuuden ihastella välkkyvää ja vilkkuvaa Tukholmaa. (Kuva Kungsholmenilta keskustaan päin)

Onko sinulla tiedossa Uuden Vuoden juhlia?
Onko teillä jotain perinteitä, jotka toistuvat joka vuosi?

Labels: ,


Comments:
Olen asunnut koko ikäni 8kilometrin päässä keskustasta, eli melko syrjässä. Tännepäin yleensä siis ne pahimmat raketinpaukuttaja hullut tulee:DD täällä on aina, joka ainoa vuosi ihan mahtavat tulitukset. Mitenköhän käy kun lupauduin että tän uudenvuoden olisin yhdellä tutulla; vielä syrjemmässä :DD jää nähtäväksi mitkä tsempalot sieltä sitten löytyy :DD
 
Minttu,

Millaisen lipun tarvitsee, jos aikoo penelillä outletiin? Riittääkö tavallinen SL-matkailijakortti? Mistä ihmeestä ne pendelit lähtee, T-centralenistako?

Miten kaupat ovat auki la ja su?

Kiitos kovasti! Shoppailuguidesi on tosi hyvä, siitä lienee hyötyä piakkoin :)

Hyvää uutta vuotta 2009!
 
Mulla on viime vuosina alkanut varsin surullinen perinne: istun sisällä pitämässä huolta kauhusta tärisevästä koirasta. Yleensä se hulluus näyttää sentään alkavan "vasta" aattoaamuna, mutta nyt täällä Helsingissä näyttää olevan tapana aloittaa paukuttelu samana päivänä kun raketit tulevat myyntiin (eli tänä vuonna lauantaina). Koira ei enää suostu ulos kuin väkisin raahaamalla eikä ole edes kotona syönyt enää kahteen päivään.
Sattuneesta syystä näen siis punaista kun puhutaan uudestavuodesta :S
 
Nana: Ounou!! Kuullostaa vaaralliselta!! :DD Hih! Pidäpäs oikein hauskaa! :)

Mariela: SL-matkailijakortti riittää hyvin!

Pendelit lähtevät Central Stationilta, joka on siis vähän sivussa T-Centralenista, mutta yhteydessä siihen käytävillä. Helpoiten löydät pendeliaseman, kun kävelet sitä isoa katua, joka lähtee Sergelin torilta Åhlensin ohi vähän matkaa. Sillan jälkeen sun oikealla puolella (selkä Sergelin torille päin) on City Terminalen, mistä lähtee pitkän matkan bussit ja vasemmalla Central Station. Pendelit lähtee Central Stationin oikean puolimmaisilta (about) raiteilta, joten kannattaa mennä sisään oikeanpuolimmaisista ovista niin ei eksy varsinaiselle juna-asemalle.

Kaupat ovat auki la noin 10 - 18 ja su useimmat avaavat vähän myöhemmin eli klo 11-12, mutta ovat kyllä auki tuohon kuuteen about.

Toivottavasti löytyy!!! Erinomaista uutta vuotta myös sulle! :)

*Jossu*: No voi ei... On kyllä tosi älytöntä, miksi raketteja pitää paukutella ihan päivät päästään. Muutenkin suhtaudun vähän skeptisesti yksityisille myytäviin ilotulitteisiin.... Olisihan se jo ympäristöystävällisempääkin, jos olis vain yksi iso ilotulitus tiettyyn kellonaikaan tietyssä paikassa. Sen ajan kun tietäisi tarkasti, voisi ehkä pitää tyynyjä koiruus-paran korvilla. Tai jotain...
 
Heips, mainio postaus! Kiva lukea juttuja siitä, miten juhlia vietetään eri maissa. Jonain uutena vuotena sitä voisi vaikka suunnata Tukholmaan. :)
 
Mirka: Joo, suosittelen! Mahtava fiilis täällä!!
 
fashion jewelry
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?