Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Kuvia hääpuvusta!

Sunday, December 21, 2008

Kuvia hääpuvusta!

Joulukuu on ihan ultimate ajankohta mennä naimisiin. Vuoden pimein ajankohta tiukuu jo valmiiksi läheisyyttä, kynttilänvaloa ja henkeäsalpaavan haikeaa romantiikkaa...
Odenplanilla, ihan lähellä morsiusparin kotia sijaitseva Gustaf Vasa -kirkko huikeine barokkiveistoksineen antoi täydelliset puitteet vihkimiselle.
Morsiamen puku oli olkaimeton, yläosaa koristi helmin ja kristallein koristeltu pitsi. Katseenvangitsijana uumalla kaksi kapeaa satiinirusettinauhaa.
Pisaran muotoinen morsiuskimppu oli koottu tummanpunaisista ruusuista ja valkoisista perinteisistä pikkukukista. Vuodenaikaan sopivaa vihreää kokonaisuuteen toi muutama polveileva muratinoksa. Murattia oli käytetty myös kattauksen koristeena.
Kaunis ja linjakas hääpuku sopi täydellisesti sirolle morsiamelle. Laahuksen sai nostettua hakasen avulla kivaksi drapeeraukseksi halutessaan - eli käytännössä kaikkialla kirkon ulkopuolella.

Morsiuspuku toi mieleeni Grace Kellyn ja muut 40- & 50-lukujen mustavalkoisten Hollywood-elokuvien kaunottaret.
Puvun helmikoristelu toistui morsiamen kampauksessa ja koruissa. Morsiuskimpun punaisia ruusuja oli tietenkin sulhasen ja best manien rinnuksilla ja kummankin kaason kampauksen koristeena.
Morsiamen vaatetuksen viimeinen paniikki oli sopivan päällysvaatteen löytäminen. Lukuisien eri vaihtoehtojen jälkeen (kiitos ruotsalaiselle kuluttajajärjestölle öppet köp -meiningin yleisyydestä!) täydellisesti sopiva tekoturkki inkarnoitui pikkuiseen 2nd hand putiikkiin, jonne morsian hetken mielijohteesta päätti kurkistaa sisään!
Valkoinen Rolls Royce!!! I say no more!

EDIT: Tsekkaa lisää kuvia morsiamen omasta blogista!

Labels: ,


Comments:
Voi saakeli<3 Onpa todella kaunista!!!
 
Heini: No eikö!!! :)
 
Minulla on hieman aiheeseen littymätön kysymys, mutta kysyn silti. Eli olisi tiedossa reissu Tukholmaan ja ''pakko käydä- paikka'' on ehdottomasti Topshop. Topshopin nettisivuilla lukee osoitteet missä myymälät sijaitsee, mutta sen mukaan niitä olisi 4 kpl Tukholmassa. Mikä olisi siis järkevin, lähin ja parhain Topshop vierailtavaksi?
 
Vooou mikä kirkko! Ja tosi kaunis puku morsiammella..!
 
wau, tuo kirkko on tosi upean näköinen! samoin morsiamen asu :)
 
Ihan älyttömän hieno kirkko, vau! Ja morsiamenpuku todella kaunis, ihanan yksinkertainen!
 
Voi kuinka kaunista.. =)
 
Ihana morsian, ihana puku, ihana kirkko, ihana auto...I SAY NO MORE! Kerrankin oikeesti tyylikäs morsiuspuku, vaikka kaikki morsmaikut sanoo haluavansa jotain yksinkertaista ja tyylikästä, niin miksei se näy ikinä livenä..
Olen ihan hääfiiliksiissä, vaikka en ole ikinä halunnut naimisiin. Varsinkin kun katsoin Carrien hääpuku tohellyksen uusimmasta Sex in the City hömppävideosta.
Ihastelen itse Weran Wangin luomuksia, vaikka se onkin kermakakkumaasta jenkkilästä.
Nyyh....jos vaan löytyis mies, edes yks täyspäivnen, niin sitten voisin muuttaa mieleni avioitumisesta!
UllaUrsula...matkalla ärrälle ostaa hääpukulehtiä
 
Ah! Nyt ymmärrän miks kaason puku oli punainen! Sopi yleisväritykseen ja olitasapainossa eikä ylittänyt morsiamen loistoa.
Olen kerran ollut häissä, missä kaaso varasti shown morsiamelta, ja se oli myötähäpeän paikka!
UllaUrsula
 
Peotra: Kaikkein isoin ja parhaiten varusteltu TopShop on SOUK -ostosgalleriassa Drottninggatanilla ihan Åhlénsin lähellä.

Hippu: Oli tosiaan upeat puitteet!! :)

Norppa: Eikö vaan ollutkin upea kokonaisuus!

Emma: Yksinkertainen ja tyylikäs puku mielestäni ja kirkko on livenä vielä vaikuttavampi - upea suorastaan!

RagDoll: Kaikki sulautui aivan upeaksi kokonaisuudeksi, enkä minäkään kompastunut korkoihini... ;D

UllaUrsula: Vera Wang on tosiaan ihan klassikko luksushääpukumaailmassa - kelpaisi kyllä mullekin (vaikka olenkin jo naimisissa... ;D).

Morsiamen oma toivomus oli, että kaasot pukeutuisivat ruusujen väriseen tummanpunaiseen - itse olisin ehkä valinnut vähän huomaamattoman värin. Tosin olen sitä mieltä, että pukuni sopi kyllä juhlan tyyliin ja morsian oli niin hurjan upea, että se moka, että kaaso olisi varastanut kaiken huomion ei ollut lähelläkään. Sen verran häikäisevä morsian oli klassisen kauniine pukuineen. :)
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?