Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ikea-soffalle uudet vetimet!

Tuesday, December 16, 2008

Ikea-soffalle uudet vetimet!

Jotain ihan vallan muuta googlatessani törmäsin valtavan kätevän oloiseen palveluun. Bemz-nimisestä ruotsalaisfirmasta voi tilata uuden hienon päällisen kulahtaneelle Ikea sohvalle!
Nettisivuilta voi tilata ilmaiseksi näytepaloja haluamistaan verhoilukankaista, mikä helpottaa takuuvarmasti päätösprosessia. Ja mikä parasta - eri kangasvaihtoehtoja on lähestulkoon ziljoona.
Parhaimmillaan Ikea-huonekalut ovat suhteellisen kestäviä - eli kestävät siinä missä muutkin nykyajan huonekalut, mutta massatuotannosta johtuen niiden persoonallisuus kärsii aika tavalla. Kaikki Bemzin päälliset on puettavissa sohvien ja tuolien päälle ilman erityisiä työkaluja, joten verhoilun vaihtaminen esim. jouluksi tai teinien pirskeitten ajaksi alkaa tuntua ihan mahdolliselta ajatukselta.

Näyttäisi myös siltä, että Bemziltä löytyy päälliset sellaisillekin suosituille huonekalumalleille, joita ei enää löydy Ikean valikoimista. Ei tietenkään kaikille, mutta varsin monelle eri sohvalle ja tuolille kuitenkin.
Sivustoa ei löydy suomeksi, mutta pikaisen tsekkauksen perusteella he kyllä toimittavat Suomeen ja moneen muuhunkin EU-maahan.

Ihan tässä harmittaa, että meiltä ei löydy (enää) kuin yksi onneton Ikean "futon"-sohvaviritelmä Peetun huoneesta. Siitäkin on tosin yritetty päästä eroon, sillä se vie muotonsa vuoksi suhteettoman paljon tilaa pienestä huoneesta.
Useimmiten huonekalujen tekstiilit kulahtavat ensimmäisenä niin pahaan kuntoon, että muuten hyvät sohvat ja tuolit päätyvät kaatopaikalle, vaikka runko olisikin vielä ihan ookoo. Uusien päällisten ansiosta niiden elinikä helposti tuplaantuu. Tällaiselle palvelulle annan Go 4 it vol. 2 -blogin parhaimman tunnustuksen: Me likes!

Bemzin kotisivuille tästä!

Labels: ,


Comments:
olispa meillä kotona paljon ikeasohvia ja tuoleja ! älyttömän hyödyllinen !
 
Uskomattoman upea löytö. Toivottavasti Minttu saat noilta provikkaa, mä ainakin tilaan samantien. Mulla on pieneen kotiin periaatteessa hyvin istuva, tukeva perus-klippan, jonka päällysvaihtoehdot on ikeassa huvenneet ihan olemattomiin, tai siis muuttuneet hiemen liian avantgardistisiksi keski-ikäiseen makuun... Toi tuntuu huomattavasti fiksummalta kuin itse värjääminen tai teettäminen...
 
Ihana Minttu! Löysin tuolta samantien täydellisen päällisen Klippan-sohvaani mutta minulla on myös Klippan-rahi ja pitäisihän siihen olla myös mätsäävä päällinen. Löysin kyllä tyynyille ja nojatuoleille päälliset mutta saakohan tuolta rahinpäällisiä? (mikähän on muuten rahi edes ruotsiksi?)
 
Tilasin juuri pari viikkoa sitten uuden päällisen tuotannosta poistuneeseen Nikkala-sohvaani. Toimituksen ilmoittivat kestävän n. 4 viikkoa, sillä jokainen päällinen tehdään erikseen tilauksesta, eikä varastotuotteita ilmeisesti ole. Hintakin on kohdallaan: maksan ilomielin 99€ + postikulut siitä, että joku ompelee kivasta kankaasta uuden, täydellisesti istuvan päällisen sohvaani. Hyvä kun toit loistavan Bemzin muidenkin tietoisuuteen :)
 
Anna: Eikö vaan! Ensimmäistä kertaa huomaan itsekin toivovani, että meillä olisi enemmän Ikea-kalusteita. Keittiön tuolit kaipaisivat kipeästi uusia päällisiä...

Leena: No en kyllä saa provikkaa, mutta idea oli kyllä mielestäni ihan loistava!! Toista oli, kun yritin tilata suomalaiselta tehtaalta vanhaan erittäin rakkaaseen Tatum-sohvaamme uusia päällisiä. Olisi kuulemma onnistunut - hinta 1800 euroa halvimmasta mahdollisesta kankaasta toteutettuna. Ei tullut kauppoja.

Cvalda: Rahi on ruotsiksi schäslong. Toivottavasti löytyy! :)

Lissu: Kerro ihmeessä, olitko tyytyväinen, kun päällinen tulee! Olisi tosi mielenkiintoista kuulla onko palvelu tosiaan niin hyvää kuin miltä vaikuttaa!
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?