Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Go 4 it vol. 2 Muotiblogi

Friday, November 30, 2007

Kevään ihanat kuosit

Tuntuu vähän hassulta puhua ensi kevään ihanista kukkakuoseista, kun ulkona on säkkipimeää ympäri vuorokauden, taukoamaton vesisade ja vaivaiset pari plus-astetta... Puhumattakaan siitä, että tänä viikonloppuna on ensimmäinen adventti - eli joulunodotus alkaa ihan virallisesti. Lisäksi rakastan joulua, sen tuoksuja, valoja, lämpöä ja yhdessäoloa! Kysymys ei siis ole mistään en-kestä-joulua-haluan-että-on-kevät -ilmiöstä. :)

Kuva: Balenciaga s/s 2008

Viime viikon showroom-kierros pyörii kuitenkin yhä vielä päässäni, joten muutama kevätsesonkipostaus on vielä lähiaikoina luvassa - ainakin noin ziljoonan kuvan kavalkadi kevään ihanista kengistä.... Tämän postauksen aiheena on kevään kuosit ja eihän sitä tiedä, vaikka siitä olisi hyötyä kaikille ahkera-liisoille, jotka tekevät joulusiivouksen vaatekaapissaan - saavatpahan pikkuisen vinkkejä, mitä kannattaa säästää kirpparikohtalolta!

Kukkakuosit ovat tehneet tuloaan takaisin "kuuminta hottia" -listalle jo parin sesongin ajan. Kansainvälisten muotiviikkojen catwalkeilla nähtiin kevät/kesä 2008 -näytöksissä ennätysmäärä erilaisia versioita kukka-teemasta. Ensi keväänä myös meille tavallisille muotishoppaajille on tarjolla paljon valinnanvaraa.

Voimakkain trendi on selvästi erilaiset mummo-kukkakuosit. Tavoitteena on samantyylinen tunnelma kuin vintage-vaatteissa eli hiukan vanhahtavan romattinen. Värisävyt ovat puuterisen murrettuja tai tummantunnelmallisia - vanhaa roosaa, viininpunaista, violettia, yönsinistä ja lempeitä vihreän sävyjä yhdistelemällä saadaan aikaiseksi oikea fiilis. Parhaimmillaan kuosi on romattisissa mekoissa ja paidoissa. Pitsiset kaulukset, solmukkeet ja samalla kankaalla päällystetyt napit täydentävät tyylin.
Säväkämpää kukkakuosia kaipaaville on tarjolla trooppisia ja hedelmäisiä kuoseja toisaalta syvän mausteisissa ja toisaalta raikkaissa perusväreissä. Osa painatuksista muistuttaa elävästi 80-luvun lopun viskoosipaitavillitystä.
Jos kukkakuosit alkaa tökkiä, on tarjolla monenlaisia vaihtoehtoja. Hakaneulapainatus, viivakoodi tai miksei vaikka pitkästyttävän koulupäivän vihkosuttailuja muistuttava painatus tuo mukavaa vaihtelua. Hassut kuosit on iiseimmillään, kun ne puetaan päälle pienenä pintana esim. paita tai toppi riittää. Tosin uskalikoille oli ainakin H&M:n valikoimissa tosi psykedeelisiä housujakin. Kasariviboja...
Yllättävän voimakkaan paluun tuntuu tekevän myös pilkkukuosi. Valkoiset pikku pallot näyttävät suloiselta ja raikkaalta ihan minkä värisellä pohjalla tahansa ja kuosi toimii yllättävän hyvin isonakin pintana (vasemman yläkulman oranssi esitys on oikeasti puoleen reiteen ulottuva takki). Tiedän ainakin yhden tauolla olevan muotibloggarin, joka hihkuu pilkkukuosin paluusta. Espritin ruutukuosinen pikkujakku änkesi väkisin mukaan tähän kuvaan... ja kivastihan siinä on yhdistelty suoraa ja vinoa ruutua!

Kuosikuvat on koostettu Åhlénsin, Indiskan, Elloksen, Kappahlin, Lindexin, Soaked in Luxuryn, H&M:n ja ehkä vielä jonkun muunkin kevätmallistoista räpsityistä kuvista.

Labels: ,


Sukua Osbourneille??

Kyllähän sitä välillä tuntee olonsa enemmän tai vähemmän sekavaksi, mutta että olisin salaisesti sukua perheelle, joka nosti sekapäisyyden ihan uuteen sfääriin, en ole koskaan tullut ajatelleeksikaan! Pikkuisen imartelevammalta tuntuu, että paras yhdennäköisyys on kuitenkin selväjärkiseltä ja mukavalta vaikuttavan Courtney Coxin kanssa....

Kiitokset Bisquitsille vinkistä! Tämä oli tosi hauskaa!!

Testaa ketä julkkista muistutat eniten: My Heritage

Labels:


Thursday, November 29, 2007

Minttu goes business

Eilen ja tänään ohjelmassa on ollut armoton määrä "oikeita töitä" ja asuni on ollut sen mukainen. Tavoitteenani yleensä on yhdistellä maskuliinisia ja naisellisia elementtejä ja lisätä kokonaisuuteen joku pieni persoonallinen juju. Yleisilmeen pitää kuitenkin olla asiallinen ja uskottava ja siksi sorrun helposti olemaan joko armottoman tylsä tai pelkästään maskuliininen.
Tämän päivän bisnes-asussa maskuliinisia osia ovat paita ja slipari (kutsutaanko kyseisiä vaatekappaleita yhä "slipareiksi"???). Naisellisuutta asuun tuo polven yläpuolelle päättyvä hame ja korkeat kengät.
- valkoinen kauluspaita, H&M:n miesten osastolta (kiitos lainasta miehelle...)

- musta villaneuleliivi, Sisters

- ruskea puuvillasatiinihame, H&M

- mustat kiiltävät sukkikset, H&M

- nauhakengät, DinSko

Persoonallisuutta, huumoria ja ehkä vähän särmääkin asuun tuo Hello Kitty -kello ja rannekorut (H&M ja äidin vanha).

Labels:


Wednesday, November 28, 2007

Uudet juhlakengät....

.... ovat PUNAISET!

Kiitos vain kovasti kaikille kommenteista - niiden ansiosta toiset mustat kengät (kolmas kuva) putosivat kokonaan pois "kilpailusta".

Oikeastaan olin päättänyt etukäteen, että ostan ne niittikoristeiset peep-toet, mutta soviteltuani eri vaihtoehtoja en kertakaikkiaan voinut päätyä muihin kuin näihin ihanuuksiin:Jotain ihanan Betty Boop -maista fiilistä on sekä kenkien värissä, materiaalissa ja yksityiskohdissa. Sisäänrakennetun pohjan ansiosta pituuttakin tulee säärille ihan kivasti lisää... Ensi viikolla juhlistamme Suomen itsenäisyyspäivää kaveriporukalla. Silloin viimeistään luvassa kuva kengistä yhdistettynä juhla-asuun!

Labels:


Tuesday, November 27, 2007

Nudie Jeans ja ihmisoikeudet

Nudie Jeans Co. on tehnyt perustamisestaan eli vuodesta 2001 lähtien yhteistyötä Ruotsin Amnesty Internationalin kanssa. Viimeisin konkreettinen esimerkki yhteistyöstä on Nudien t-paitaprojekti, jossa 30 eri taiteilijaa sai tehtäväkseen suunnitella kukin ihmisoikeuksien julistuksen yhteen kohtaan liittyvän painatuksen.

Tänään oli Nudien putiikissa Skånegatan 75 t-paitaprojektin lanseeraustilaisuus. Paikalla oli taiteilijoita, Amnestyn ihmisiä ja paljon mielenkiintoisen näköisiä ihmisiä. Printtien alkuperäisversiot oli ripustettu taidegalleria-tyyliin seinille ja ja peileihin käsin kirjoitetut ihmisoikeusjulistuksen kohdat panivat miettimään...


Taulut eivät (valitettavasti) ole myytävänä. Pitäisiköhän ripustaa t-paita seinälle...Ajateltavaa hampaiden pesun lomaan? Ihmisoikeuksien julistuksen pykäliä peiliin kirjoitettuna.













Jokaisen paidan niskassa lukee kuvaan sopiva pykälä. Paidan hinta on noin 30 euroa ja jokaisesta paidasta 11 euroa menee suoraan Amnestylle. Projektin tarkoituksena ei ole tuottaa lainkaan voittoa Nudie Jeansille. Paitoja on myynnissä Skånegatanin putiikissa niin kauan kuin niitä riittää. Eli kannattaa pitää kiirettä, jos kantaa ottava, upea taide-t-paita himottaa!
Tärkeän ja hyvän asian lisäksi bileissä oli mukava rento tunnelma... Ja erityisesti tarjoilu oli äärettömän CHICK:Putiikkiin oli raahattu virallinen korv med bröd -kärry, joita Tukholmassa vilisee joka kadunkulmassa. Näin se on, kyllä hodari on aina hodari!




Pari tyylikästä juhlijaakin tarttui "filmille":





Erityisesti kiinnitin huomiota herra-henkilön upeisiin musta-valkoisiin gangsteri-kenkiin ja nahkarotsin cooleihin leopardikuvioihin.

Värikkääseen patch-work -jakkuun ja kirjailtuun hameeseen pukeutunut neito oli todella herkullinen ilmestys. Huomaa perhonen otsahiuksissa!

Labels: ,


Töitä, opiskelua ja muutakin hässäkkää...

Toivottiin lisää raportteja Mintun omista asuista, mutta totuus on usein kovin musta/harmaa/valkoinen värikkäistä jutuista huolimatta... ;)

Tämän päivän ohjelmassa on aamupäivä toimistolla, iltapäivä yliopistolla ja illalla pitäisi vielä ehtiä katsastaa Nudien kekkerit.

- kashmir-villapaita Söderin pikkuputiikista

- hame, H&M

- sukkahousut, H&M

- bikers-bootsit (Karkin), Sko Punkten

Labels:


Monday, November 26, 2007

Juhlakenkäongelma

Tarvitsisin neuvoja juhlakenkien valintaan!
Sain 50% alennuskupongin Scorett -kenkäkauppaan ja ajattelin käyttää sen kivoihin juhlakenkiin. Haluaisin, että kengät ovat korkeat ja sirot sekä sopivat vähän "tavallisempiin" juhliin. Juhla-asuni - niinkuin aikaisemmin jo kerroinkin - on musta puolihame (toivottavasti se nahkainen, joka on työn alla...) ja valkoinen/vaalea paita tai toppi.
Kävin tänään Scoretissa tutkimassa tilanteen ja löysin kolmet varsin toimivan oloiset juhlakengät:
Aika perus-avokkaat, vaikka ripsikankainen reunus tuokin vähän ilmettä. En ole ihan varma pidänkö puunvärisestä (muovisen oloisesta) korosta lainkaan...
Punaiset juhlakengät musta-valkoisen asun kanssa olisivat aika namut. Melkein jo läksin kotiin näiden kanssa, mutta sitten varpaiden päällä oleva iso muovinen "nappi" alkoi epäilyttää. Se näyttää todella muoviselta ja absoluuttinen värisilmäni (haha) sanoo, että nappi ei ole tismalleen samaa sävyä kuin muu kenkä... Harmi, ettei se oikein näy kuvassa.
Kolmantena vaihtoehtona on vähän samettimaisen oloista kangasta olevat peep-toet. Nämä olisivat ehdottomasti kaikkein edullisin vaihtoehto. Toisaalta kengät ovat sirot ja söpöt, mutta jotenkin silti tylsät... Siellä oli itseasiassa vielä yhdet aika kivat, melkein saman malliset peep-toet kuin nämäkin, mutta ilman nilkkaremmiä. Niiden materiaali oli kiiltonahkamaista mustaa keinonahkaa ja varpaiden päällä oli muutama pikkuinen pyramidi-niitti. Valitettavasti niitti-peep-toe -sandaaleista ei löytynyt netistä kuvaa...

Mitkä juhlakengät olisivat sinun mielestäsi kivoin/hauskin/käyttökelpoisin eli yksinkertaisesti paras vaihtoehto???

Kuvat: Scorett

Labels: , ,


Sunday, November 25, 2007

Arvonnan tulokset!

Sorry, että jouduitte odottamaan arvonnan tuloksia! Anoppi oli meillä syömässä sunnuntaipäivällistä enkä kehdannut hyökätä bloggaamaan kesken kaiken... :)
Mahtava Suurkiitos kaikille osallistujille!!
Ihana saada mielettömästi positiivista palautetta ja vain ihan häivähdys kritiikkiä (joo... tiedän, että jotkut jutut on vähän pitkiä enkä itsekään jaksa lukea romaaneja näytöltä... ja itsestä kirjoittaminen kolmannessa persoonassa on vähän tönttiä, mutta haluan välttää käyttämästä ilmaisuja kuten 'meikäläinen' tms.).
Kiitos kaunis myös juttuideoista! Lupaan postailla tulevaisuudessa enemmän omia asuja, koska ne tuntuvat kiinnostavan, samoin juttuja meikeistä ja hiuksista. Sisustusjutut eivät ole ihan ominta alaani, mutta laitan mielelläni kuvareportaaseja eri showroomeista, joissa olen vieraillut. Paikallisesta muodista en ole kirjoitellut kovin paljoa, koska tuntuu, että niin monet seuraavat ruotsalaisia muotiblogeja, mutta voisin tietty miettiä, miten saisin niihin vähän omaa näkökulmaa...
Ja sitten arvonnan tuloksiin:
Arvontalipukkeet valmistettiin huolellisesti kaikista määräikaan mennessä jätetyistä vastauksista sekä käsinkirjoitetuista ekstra-lipukkeista kaikille niille bloggareille, jotka olivat linkanneet arvontaan.
Arvontakulhona toimi Mintun rakas Kona-kannu. Lipukkeita kertyi koko kannullinen!
Arvonnan onnettarena toimi aina reipas blogi-assistentti Peetu. (Paita Gina Tricot, rikkinäiset farkut Cheap Monday, violetti kynsilakka Lumene)
... AND THE WINNER IS:
....IA!!!
Onneksi olkoon!! Ialle lähtee goodie-bag, joka sisältää Essien kynsilakan, Glitterin rintakorun ja taskupeilin!
Laitatko Ia osoitteesi meilillä osoitteeseen go4itvol2@gmail.com, niin laitan sulle paketin heti matkaan!

H&M kevät/kesä 2008

Viime viikolla useimmat ketjut ja isommat valmistajat esittelivät kevään 2008 mallejaan. Mintun ohjemassa oli viimeisenä vierailu H&M:n showroomissa. Mallisto ei tehnyt mitään suurta vaikutusta, vaikka joukossa olikin monta käyttökelpoisen oloista perusvaatetta. Räätälöidyt Jaqueline Kennedy ja Grace Kelly -henkiset jakut ja takit olivat ihan kivoja puuterisine väreineen ja kultareunaisine nappeineen... Sen sijaan Afrikka-etno-vaikutteiset asut toivat voimakkaasti mieleen ihan jonkun muun valmistajan.

Malliston parasta antia ovat sporttihenkiset pusakat, selkeät väriyhdistelmät ja modernit takit:
Kiiltävät materiaalit, näyttävät vetoketjut ja pusakkamalli ovat ajankohtaisia vielä ensi keväänäkin. Savenharmaa nahkapusakka on potentiaalinen kuuminta hottia -hitti.
Väriblokit ja OP-henkiset kuviot tuntuvat raikkailta ja ajankohtaisilta. Selkeälinjainen neulemekko yhdistettynä mustiin ballerinoihin ja harkittuihin yksityiskohtiin toimii monessa tilanteessa. Nilkkapituisesta väriblokkihameesta en ole ihan varma, mutta väkisin se halusi ikuistua kuvaan...
Ehdottomat suosikkini olivat nämä kaksi H&M Trend -malliston takkia/jakkua. Vasemmalla rennontyylikäs maihinnousutakki pellavasekoitekankaasta. Huomaa laskosteltu kaulus ja taskunsuut! Laatikkomainen pesemättömästä denimistä valmistettu pikkujakku on juuri ja juuri vyötärömittainen, hihat ylettyvät noin kyynärpäihin asti.
H&M:n Marimekko-mallisto ei ollut vielä esillä Showroomissa, vaikka tämä Organic Cotton -sarjan tunika ensisilmäyksellä siltä näyttikin. Ilahduttavaa on, että H&M jatkaa Organic Cotton -tuotteiden valmistamista, eikä kyseessä ollut vain media-huomiota havitteleva kertarysäys.
Monenlaista käyttökelpoista on siis odotettavissa ensi keväänä H&M:ltä, vaikka isommat aaah ja vau -elämykset jäikin kokematta.

Labels: ,


Saturday, November 24, 2007

Sesongin juhlavetimet

Joka pikkujoulukausi nousee yksi materiaali tai look, joka on just se juttu ylitse muiden. Tänä vuonna kuuminta hottia ovat paljetit muodossa tai toisessa. Siinä missä muutama vuosi sitten antiikkisametti tunki jopa hiuspinnien materiaaliksi ei tämän sesongin juhla-asua voine kasata ilman edes pikkuriikkistä paljettiasustetta. Blogit ja ilmaisjakelulehdet ovat ihkuttaneet kilvan etenkin H&M:n edullisia juhlavetimiä, joissa kimalluksen takaavat nuo muinaisasujen vallan ja vaurauden merkeistä, kolikkokoristuksista, inspiraationsa saaneet muovin kappaleet.

Kuva: H&M:n paljettimini on löytänyt tiensä monen muotibloggarin pikkujoulugarderobiin...

Moderneimmissa asuissa paljetit ovat suuria ja huomiota herättäviä. Ruotsalainen Ann-Sofie Back on onnistunut luomaan seksikkään paljettimekon, jossa paljetit on tehty Ray-Banin Aviator -aurinkolasien linsseistä. Tämän päivän vallan ja vaurauden merkkejä vai silkkaa ironiaa? Rohkeimmat kiskovat yllensä kokonaisen paljettimekon. Kuvassa vasemmalla Rebecca Taylorin isoilla paljeteilla päällystetty suhteellisen diskreetti musta jersey-mekko. Keskellä Michael Korsin juhlapuku, jossa yhdistyvät tämän sesongin paljetit ja ensi sesongilla hottius-huippunsa saavuttava höyhen/sulkakoristelu. H&M:n musta paljetti-bolero päivittää helposti ja edullisesti vanhan bilekoltun tälle sesongille ja Accessorizen clutchissa helisevät trendikkäät over-size paljetit.

Mikäli paljetit alkavat jo tulla korvista, on yksivärinen Lanvin-tyylinen juhlamekko tyylikäs ja varma valinta. Hohtavat jalokivivärit smaragdinvihreä, ametistinvioletti ja rubiininpunainen sopivat erinomaisesti. Voimakkaisiin väreihin kannattaa yhdistää joko mustat tai metallin väriset asusteet. Sähäkkyyttää saa yhdistämällä esim. kirkkaanpunaiset kengät violettiin asuun. Kannattaa kuitenkin välttää ylistailaamista. Yksi asia/voimakas väri riittää.
Tyhmät ruotsalaiset eivät oikein ymmärrä pikkujoulujen päälle. Useimmilla työpaikoilla järjestetään toki julbord (=joulupöytä - haloo?), mutta ainakaan niissä yrityksissä, joissa Minttu on täällä ollut töissä, tuo tilaisuus ei tosiaankaan ole vastannut suomalaista pikkujouluperinnettä. Aikaisempina vuosina Mintun Suomi-tyttörinki on sentään järjestänyt itsellensä pikkujoulut, mutta nyt ovat nekin ryökäleet kaikki ryhtyneet pikkuvauvojen äidiksi, joten mitään kunnon festivaaleja tuskin tulee siltäkään suunnalta tänä vuonna. Tästä syystä tämän sesongin juhla-asuni hakevat paljettien ja jalokivien sijaan inspiraatiota yllä olevien kuvien tyylisistä asuista (vasemmalla Naomi Campbell ja oikealla joku muu Nina Riccin asussa). Hyvin istuva puolihame, juhlava toppi, kauniit kengät ja säihkyvät asusteet - ajatonta, pukevaa ja kaunista.

Oletko menossa pikkujouluihin? Onko monetkin tiedossa?? Mitä aiot laittaa päällesi? Onko paljetit löytäneet tiensä sinun juhlavarustukseen?

Labels: , , ,


Tekevälle sattuu...

Aaaaargh! Ette arvaa, miten älyttömästi ottaa päähän!!! Menin pesemään ihanan luonnonvaalean äiskän neuloman over-size neuletakin yhdessä tummanpunaisen pashmina-huivin kanssa! Ei auttanut menneisyys pyykinpesuneuvojana eikä tietoisuus siitä, että punainen on väreistä vaarallisin, koska se ei lakkaa päästämästä väriä ikinä. Pashminakin oli kyllä pesty aikaisemmin noin ziljoona kertaa "samanväristen" kanssa...

Lopputulos on - kuten kaikki tietenkin jo arvaavatkin - ihanan vaaleanpunaläikikäs. Havaittuani katastrofin pyöritin takin vielä kaksi kertaa koneessa villapesuohjelmalla ja villalle sopivalla pesuaineella. Värjäytymät haalistuivat vähäsen, mutta lopputulos tuo yhä kylmän hien otsalleni. Takki edestä. Tasainen vaaleanpunainen ei ehkä olisi ollut niin paha...

Takaa takki on, mikäli mahdollista, vielä läikikkäämpi....

Nyt on hyvät neuvot kalliit! En missään tapauksessa halua luopua takista saatika siirtää sitä takaisin kotitakiksi. Tietääkö kukaan voiko villaa valkaista (100% konepesun kestävää villaa)?? Voiko villaa värjätä jollain tekstiilivärillä? Voisin hyvin ajatella, että värjäisin takin tummanruskeaksi tms..

Lämmin kiitos kaikista neuvoista jo etukäteen!!

PS. Muistakaa osallistua huippuhienoon arvontaan! Vielä ehtii!!

Labels:


Friday, November 23, 2007

Indiskan kevät/kesä 2008

Jotenkin tuntuu hassulta raportoida kevään ja kesän 2008 trendeistä ja mallistoissa tällaisena päivänä, kun taivas on ollut niin sateesta harmaa, että katulamputkin pysyivät päällä koko päivän. No, ehkä seuraavan sesongin vaaleanheleät ja kesänkeveät asut tuovat vähän uskoa siihen, että valo ja lämpö löytää vielä tiensä takaisin näillekin leveysasteille...

Indiska on tästä syksystä alkaen satsannut enemmän vaatepuoleen ja tsempannut erityisesti mallistojen "muodikkuusasteen" kohottamiseen. Kevään mallistosta voikin bongata pradahenkisiä polvisukkia ja poimutettuja hameita, vaikka yleisilme onkin tunnistettavasti indiskamainen.

Kevään tyylin kaksi pääryhmää ovat: romanttisrento ja etno-street. Sesongin tärkeimmät asuina Indiskan mukaan jatkaa edelleen mekot ja tunikat, vaikka Minttu onkin jo povannut tunikavillityksen hiipumista...

Kukkabrodeerauksien paluuta on ennustettu jo jonkin aikaa. Indiska tarjoaa ensi kevääksi herkän romanttisen puseron, joka toimii hyvin kontrastina tukevasta tummansinisestä puuvillakankaasta valmistetulle laajahelmaiselle hameelle. Oikeanpuoleisessa kuvassa oleva lyhythihainen maihinnousutakki on ihan napakymppi! Karkeatekoinen, mutta koskettaessa pehmeä luonnonvärinen puuvilla-pellava kangas antaa takille kivan huolettoman yleisilmeen. Huomaa harmaat polvisukat!
Indiskan tavaramerkki, tie-dye/batiikki näyttää yllättävän raikkaalta molempien kuvien street-henkisissä asukokonaisuuksissa. Vasemmanpuoleisen asun jujuna on kasarihenkisestä kerrospukeutumisesta inspiraatiota hakeva silhuetti. Ihastuin ihan täysillä oikeanpuoleisen asun haaremipöksyihin, mutta ei, en asustaisi niitä ylipitkän harmaan topin kanssa ilman, että rikkoisin linjaa jotenkin. Vähemmälläkin sitä näyttää ihan persjalkaselta...
Poiminta pitsineuleista ja tunikoista kaikissa mahdollisissa valkoisen eri sävyissä. Vasemman yläkulman tunika on kuin suoraan Chloén vanhoista mallistoista. Peruspitsineuletakkeihin on haettu variaatiota lyhyin kellohihoin ja erikoisin leikkauksin. Vasemman alakulman angoralangasta toteutettu hupullinen pitsineulekeeppi suorastaan huutaa päästä lämmittämään olkapäitä juhannusyönä...

Labels: ,


Wednesday, November 21, 2007

Elloksen kevät/kesä 2008

Ellos esitteli tänään kevään ja kesän mallistojaan kera upean aamiaisen mahtavassa Restaurangen -ravintolassa. Kevään teema Elloksella on Sophisticated Ease ja tavoitteena on tarjota arkipäivään sopivia asuja, joista kuitenkin välittyy pisara luksusta.

Värimaailma on hyvin maanläheinen, ruskea, hiekka, vanilja ja terrakotta hallitsevat. Aksenttiväreinä näkyi violettia, fuksiaa ja oranssia. Viime kevätkauden suurlemppareita - metallivärejä - ei unohdeta vieläkään. Tosin ensi keväänä metalli hohtelee lempeän himmeästi eikä edellisen sesongin häikäisevän futuristisia peilipintoja näy muuta kuin ehkä asusteissa.

Kuva: Erityisesti Elloksen kevättakit ja -trenssit vaikuttivat oikein lupaavilta...

Uutta on Elloksen yhteistyö Boråsin tekstiilikorkeakoulun oppilaiden kanssa. Kaksi oppilasta, Nina Pettersson ja Johanna Claesson, on suunnitellut omat pienet mallistonsa Elloksen kevätsesongille. Molemmat "oppilasmallistot" vaikuttivat erittäin lupaavilta, joten suosittelen olemaan tarkkana kevätmallistojen saapuessa! Hinnoiltaan ne olivat ihan normaalia Ellos-tasoa.

Pari esimerkkiä opiskelijoiden suunnittelemasta mallistosta. Vanhan lakanapitsin näköinen pitsikaulus toimii hauskana kontrastina vankipukuraitaiselle mekkokuosille. Korkeavyötäröiset farkut, joissa on vähän paper-bag -mallinen vyötärö ja napitukset lahkeissa punttien käärimistä helpottamassa, vaikuttivat erityisen lupaavilta!
Himmeästi hopealle hohtavat tosi söötit shortsit. Kuuma vinkki kaikille, jotka ovat himoinneet Sallan bling bling -shortseja.
Kevään ja kesän 2008 avainasut Elloksen mukaan: väljä 3/4-hihainen trenssi ja maxi-mittainen etno-henkinen mekko.

Ellos tuntui muuten yhä vannovan myös tunikoiden ja baby-doll -mallisten "raskaus"paitojen nimeen, vaikka Minttua kyllä jo moiset vähän kyllästyttävät...

Kuvat: Minttu & eka kuva Ellos

Labels: ,


Tuesday, November 20, 2007

Kimallusta pikkujouluihin...

Juhlasesongin kunniaksi järjestetään Go 4 it vol. 2 -blogissa sen historian ensimmäinen ARVONTA!

Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan bilehenkinen "goodie-bag", joka sisältää:

- Essien hopeisen kynsilakan (5 ml) sävy: Loophole
- Glitterin hauskan jättitimanttisormus-rintaneulan
- Max Factorin taskupeilin (toinen puoli on suurentava)

Arvontaan osallistuvat kaikki sunnuntaihin 25.11. klo 20.00 mennessä kommenttilaatikkoon jätetyt vastaukset kysymyksíin:

1. Mikä Go 4 it vol. 2:ssa on mielestäsi parasta/huonointa?
2. Mistä haluaisit lukea enemmän - ideoita, ehdotuksia?

Kaikki määräaikaan, su 25.11. klo 20.00, mennessä jätetyt vastaukset ovat mukana arvonnassa.

OBS!! OBS!! Bloggareilla on mahdollisuus tuplata tsäänssinsä arvonnassa: kaikki, jotka mainitsevat arvonnasta omassa blogissaan ja laittavat linkin tänne, osallistuvat kahdella äänellä arvontaan!! (kannattaa myös mainita linkistä kommenttilaatikossa, että osaan ottaa sen huomioon arvonnassa!)

Labels:


Monday, November 19, 2007

Viikon ostosvinkki!

Jostain syystä alusasut kuuluvat joulunalusajan vakiojuttuihin. Eikä se oikeastaan mikään ihme olekaan. Onnistuneen juhlapukeutumisen perusta kun on ihanat alusasut ja toisaalta ylelliset nimettömät ovat myös erinomainen kulumaton joululahjaidea. Mintulle kelpaisi kyllä pukin pakettiin ihan mitä tahansa esim. Agent Provocateurin mallistoista joulu joulun jälkeen! (vinkki vinkki!!)

Tällä viikolla siis shoppailemme - tai ainakin haaveilemme siitä - upeita alusasuja. (Miksi muuten suomenkielessä ei ole mitään ihanan kutisevaa sanaa rintsikoille ja pikkareille?? Lingerie maistuukin jo suussa jotenkin paljon sensuellimmalle kuin alusasu...). Halvat pitsiväkerrykset, tyrkyt pornovetimet ja muka-tuhmat-mutta-silti-kiltit H&M-versiot eivät Minttua sytytä. Parasta olisi, jos alusasut olisivat samanaikaisesti leikkisät, sensuellit ja kauniit... Eikä tietenkään haittaa yhtään, jos ne ovat vielä suhteellisen mukavat päällä!

TOP 5 joulu/juhla-alusasut:

Hanky Pankyn Holiday Box sisältää neljät pirteän väriset pitsiset hotpantsit. Tuollaiset turkoosit pikkarit toisivat ihan varmasti virtaa perus-After-Work-asustukseen... Puhumattakaan kuinka ihanasti pinkit ja violetit sopisivat pikkukukkaisen mekon alle neulesukkisten ja bikers-bootsien kaveriksi. Ja punaiset matsaavat tietty koko sesonkiin ihan noin muuten vaan...
Agent Provocateurin mallistoista löytyy monenlaisia ihania ja vähän rohkeampiakin vetimiä... Osa asuista on aika selkeästi tarkoitettu aikuisten kotileikkeihin, mutta esim. kuvan hennonvaaleanpunaista ja mustaa brodyyriä yhdistelevän korsetin pukisin enemmän kuin mielelläni diskreetin LBD:n alle. Kannattaa muuten ehdottomasti tsekata Agent Provocateurin kotisivut - kuvat ovat erinomaisen herkullisia, aistillisia ja leikkisiä. Mallina poseeraa mm. cool Hollywood-neito Maggie Gyllenhaal.
Victorias Secret ei tavallisesti kuulu Mintun suosikeihin. Monet mallit on vähän turhan pornahtavia, ja esimerkiksi joulun spesiaalimallisto on lähinnä järkky... Kuvan roosan ja beigen värisiä pitsejä yhdistelevä alusasu sopisi kuitenkin niin ihanasti jonkun 20-luvun tyylisen juhlamekon alle, että se pääsee Mintun viikon Top 5 -listalle.
La Perlan alusasut on ihanan klassisen tyylikkäitä. Kuvan oranssinpunaisessa alusasussa voisi helposti makoilla kaikki joulunpyhät...
Sokerina pohjalla on Agent Provocateurin suloinen syvän violetti mustapilkullinen satiinialusasu. Tällainen Mintulle heti! Kitooos!!

Ja kaikille tiedoksi, että Agent Provocateurin putiikki aukeaa tällä viikolla Tukholmassa osoitteessa Birger Jarlsgatan 9.

(EDIT: luettuani jutun näytöltä laskin sanan "ihanaa" noin ziljoona kertaa! Eikös olekin ihanaa!!)

Kuvat: Hanky Panky, Agent Provocateur, Victoria's Secret ja La Perla

Labels: , , ,


This page is powered by Blogger. Isn't yours?